KUSTAAVA. Lue, lue! Kukas sinua estää?
TAHVO. Kun ei muuta keksinyt, niin pitipäs sen, häjyn hengen, ainakin akan haahmossa tulla ihmistä kiusaamaan.
KUSTAAVA (sylkäisee). Hyi mitä se haastaa! Oikein kaameaksi käy mieli.
Tuo se vasta nyt on sen paholaisen omaa puhetta.
TAHVO. Mene jo pois minusta! Elä johdata minua kiusaukseen!
KUSTAAVA. Hyvänen aika! Mitä se nyt hourii? Ja enhän minä… Kun ei ota ymmärtääkseen ihan selvää asiaa. Oikea isä kyllä aina lapsensa parasta katsoo.
(Nousee ja aikoo mennä tupaan.)
TAHVO. Hä? Oikeako isä, sanoit?
KUSTAAVA. Lapsensa parasta katsoo, — niin.
TAHVO. Ka, juuri sitä minä katson, ja sen tautta juuri, että oikea isä olenkin. Mutta sitä et katso sinä, sillä sinulla on häntä kohtaan vaan äitipuolen sydän. Kenelle tytön työnnät, se on sinulle ihan yhdentekevä, kunpa hänet vaan täältä pois saisit.
KUSTAAVA. Se on helkkarin vale. Vaikka emintimä olenkin, niin se ei ole minulle yhden tekevä. Asariakselle vaan hänet soisin, sillä Asarias on siivo mies. Ja taitaisipa monellekin mökkiläisen tyttärelle kelvata Pölläseen emännäksi päästä.