KUSTAAVA. Kun ette ole tekään käyneet. Asariastahan sitä ei ole meillä näkynyt ammoisiin aikoihin.
ASARIAS. Enhän minä … niin, tuota, … minähän en… Kiitoksia vaan.
VILLE. Eihän se ole joutanutkaan.
ASARIAS. Niin, joutanutkaan, joutanutkaan.
VILLE. Vaan kyllä hän nyt uhkaa ruveta käymään … useinkin.
ASARIAS. Ky … ky … kyllä minä nyt ru … ru … rupean … usein … niin usein … kuin usein. Lystiähän se on.
KUSTAAVA (hykertäen käsiään). No, se on oikein. Käydähän sitä pitääkin.
Lystiähän se on meillekin. Annille varsinkin. Eikös ole sitte, Anni?
ANNI. Onhan se.
KUSTAAVA. Ka, mitä sinä nyt noin ujostelet? Sano vaan suoraan. Tiedetäänhän se muutenkin, että se sinusta lystiä on. (Annille:) Minä lähden tästä laittamaan vieraille vähän suuhun pantavaa. — Sinun pitää olla puheliaampi. Eihän se tuommoinen kelpaa. (Menee tupaan.)
Seitsemäs kohtaus.