VILLE (tähystelee portille päin). Eipä häntä vielä näy.
KUSTAAVA. No, kyllä minä sitte tästä jo lähden. Muuten tulee myöhä ennenkuin kotiin kerkiän.
HETA. No — Jos… (Vetää Rustaavan syrjään, Puolikovaan:) Tehdään nyt sitten sillä lailla kuin päätettiin, Kustaava.
KUSTAAVA. Kyllä minä siellä kaikki konstit koetan, kun sinä vaan täällä…
HETA. No, siitä saat olla huoleti. Minäköpähän en oman poikani puolesta tekisi vaikka mitä.
KUSTAAVA. Eiköpä pitäisikin. Ainoan varsinkin.
HETA. Ja talon, näetsen, kun se on vielä vastainen tuki ja turva.
KUSTAAVA. Ka, ymmärtäähän tuon. — No, ja kun ei se itse siinä asiassa tenää tee, niin…
HETA. Vielä mitä! Taipuvainenhan se on kuin koivun varpa.
KUSTAAVA. Ja mieliinhän se näkyy sille Annikin olevan.