HETA. Viaton ainakin minä olen.
KUSTAAVA. Viaton olen minäkin.
HETA. Sinäpähän sen konstin keksit.
KUSTAAVA. Se on helkkarin vale. Sinähän sen…
ROVASTI. Sh … sh! Hiljaa, hiljaa! — — Ville selittäköön asian.
VILLE. Nähkääs, kunnioitettava herra rovasti, se oli sillä lailla, — ja sen minä näin omilla silmilläni, — että kun tuo Asarias Annin vaateaittaan jäi, niin Annia ei siellä ollut ensinkään, ja oven salpasi joko vahingossa tahi tahallaan — sitä väliä minä en varmaan tiedä — Annin emintimä Kustaava.
KUSTAAVA. Voi sun…! Sekös osaa asian vääntää tuo Ville.
HETA. Siinä sen nyt rovasti kuulee, että minä olen ihan viaton kaikkeen.
KUSTAAVA. Elkää uskoko, hyvä rovasti! Se ei ole totta. Kaikki on tuon Hetan syy, sillä se se tuon Asariaksen, lellipoikansa, tähden minut kaikellaisiin paholaisen juoniin viekoittelikin.
HETA. Se nyt on taaskin helkkarin vale, sekin.