ASARIAS (lakkiaan pyöritellen). Sitähän minä vaan tahtoisin vielä herra rovastilta kysyä, että vanhaksiko pii… — tuota, pojaksi minun tässä sitte pitää i'äksi päiviksi jäämänkin, vai?
ROVASTI. Eihän sitä kuka ole sanonut.
ASARIAS. Eihän sitä kuka, vaan siltähän tuo tässä näyttää niinkuin ei näistä esteistä enää mihin pääsisikään.
ROVASTI. No, no! Ole vahvassa turvassa, poikaseni, ja muista mitä aviokäskyn säännössä sanotaan: "Ei pidä myös miehen epäilemän, että niinkuin Jumala antoi Aatamille Eevan vaimoksi, niin Hän myös jokaiselle miehelle antaa vaimonsa ja jokaiselle vaimolle miehensä."
ASARIAS. No, kah! Enhän minä sitä epäile. Ja siinä suhteessahan sitä ei olisikaan hätää mitään. Vaan kun Jumala kaikessa viisaudessaan ei ole minulle lukupäätä antanut, ja ilman sitähän sitä nyt ei taida tähän maailman aikaan enää naimisiin päästäkään.
ROVASTI. Valitettavasti, rakas ystävä, minä sille en mahda mitään, sillä kirkkolaki vaatii siltä, joka aviokäskyn säätyyn pyrkii, että hän on rippikoulun käynyt, ja siihen taas vaaditaan ensin lukutaitoa.
ASARIAS (yht'äkkiä hoksaten). No, mutta eikös herra rovasti voisi sitä kirkkolakia vähän niinkuin muuttaa?
ROVASTI (tuivertaa leppoisasti Asariaksen tukkaa). Jassoo! Vai niin! Niinkös sinä luulet? Sen voin minä, poikaseni, yhtä hyvin, kuin muuttaa tämän sinun kovan pääsi pehmoiseksi. Ja se ei näy olevan helppoa, se. — No, vaan sanoppas nyt sitte, sinä Torasalon tietoniekka, millä perustuksella se olisi muutettava, hä? Silläkö vaan, että Pölläsen Asariaksen niin kovin tekee mieli naimisiin päästä, vai?
ASARIAS. Eikä, vaan minusta se ei näy, tuo kirkkolaki, oikein olevan
Sanan kanssa yhtäpitävä.
ROVASTI. Jassoo! Ja missä suhteessa, jos saan luvan kysyä?