KUSTAAVA (kuiskaten Hetalle). Todenperään! Eihän se enää ihmisiäkään tunne.
ASARIAS (kuin pilvistä pudonneena). Häh?!
ANNI (hymyillen). Kyllä minä olen Anni.
ASARIAS (katsoen vuoroon Anniin ja Villeen). A… A… Annihan se onkin. Enkös minä…? Enpäs minä…! (Ojentaa kättä Annille.) No, hyvää päivää! Enpäs olisi tuntenut.
ANNI. Kovinhan minä olen laihtunut.
VILLE. Niinhän se on laiha ja romuluinen kuin itse sanoit.
ASARIAS. Saakelin Ville!
ROVASTI. So, So! Ei saa kirota!
ASARIAS. Eihän sitä muuta voi, kun se tuo Ville koko päivän on minulle uskotellut, että tämä on heidän lapsenlikkansa Liisa.
(Kaikki purskahtavat nauruun.)