HETA. Siitähän minä olen jo monasti aikonut puhua, että pitäisi nyt sitten käydä tuolla pitäjän toisella kulmalla Mähösen muorin luona. Sillä kuuluu olevan siihen asiaan tepsivä taika.
KAISA. Siihen nyt ei ole kuin yksi taika: — luonto ja aika. Ja ellei niistä apua ole, niin ei ole mistään.
HETA. No, ei sitten — koska se on niin arka kohta. Asariaksen tähdennän kuitenkin olisi ollut suotava, että olisi jotakin tehty ja että talossa olisi ollut rauha, sopu ja ilo.
KAISA. Ei ole aina iloa kakaroistakaan.
HETA. Eipä, ei.
KAISA. Ja rauha ja sopu voi olla ilmankin, jos ei syyttä suotta riitaa etsi ja rauhaa riko.
HETA. Niin, niin. Enhän minä sinusta mitään pahaa sano, — uuttera ja työteliäs olet, niin ettei joka miehestäkään moista apua ole. Mutta ikävähän on, ettei… Mutta minnehän se Asarias oikein meni? Käynpähän katsomassa ja lähetän hänet luoksesi, niin saatte kahden kesken asioitanne selvitellä.
KAISA (ikkunassa). Siellä tuli joku vieras eteiseen.
HETA. Vierasko? (Aukaisee oven.) Toden perään.
VILLE (ilmestyy ovelle). Hyvää päivää!