KAISA (nauraen). Niinhän sitä ennenkin sanottiin, kun täällä Villen kanssa yhdessä palveltiin.
VILLE. Niin. Mutta nyt se täällä Kaisa on jo kolmisen vuotta emäntänä hyörinyt.
KAISA. Niinkuin Villekin siellä isäntänä.
VILLE. Joo. Niin, että kun ei hoppua pidetty, niin jouduttiin onnellisiin naimisiin kumpainenkin.
KAISA. On hauska Villestä kuulla, että niin on.
VILLE. No, eiköpähän ole kuulumiset sitten samat täältäkin, vai?
KAISA. Onhan se onni orvollakin, vaivaisellakin Jumala, — miten asian ottaa. — Tuossa!
ASARIAS (tulee). Kah! Todenperään — Ville!
KAISA. Siinähän se tulee.
VILLE. Ville on, niinkuin näet. Terveeks'! (Kättelyä.)