ASARIAS. Huolii. Me olemme jo niin saaneet kylliksi toisistamme, että hän ottaa sinut ummessa silmin.
VILLE. Niinkö luulet?
ASARIAS. Ihan varmasti. Miten vaan Anni minut?
VILLE. No, siellä ei sinun tarvitse kauan kauppaa hieroa, siitä olen vissi.
ASARIAS (makeasuisena). Ihanko hän sitten vielä muistelee minua, Anni?
VILLE. Yhtä mittaa, entisiä aikoja. Vanha suola janottaa, se on tosi se sananparsi.
ASARIAS. Voi, voi, mikä herttainen ihminen se Anni on. Oikein pyrkii itkettämään.
VILLE. Niin hän sanoo, että mahtoi se silloin Asariakseen kovasti koskea, se juttu.
ASARIAS. Koski, koski se.
VILLE. Niin että kyllä hänkin kernaasti tähän vaihtokauppaan suostuu.