KUSTAAVA (antaessaan lapsen Annille, vastaa yhä samaan laulunnuottiin).
Vie se Kallen viereen. — Maiju Kallen viereen!
ANNI. Eipäs Villeä vielä näy tulevan!
KUSTAAVA (lyhyesti). Ei häntä näy. (Alkaa ottaa lasten vaatteita alas nuorilta.)
ANNI. Kauanpas se viipyykin. (Vie lapsen sisään.)
KUSTAAVA (laulaen taas). Kauanhan se viipyy, — kauanhan Ville viipyy. (Hoksattuaan.) Kah! Hulluko minä olen?! Lauluun tahtoo jo mennä ihan joka-ikinen sana. (Käärii vaatteita kokoon ja tähystelee vähä-väliä perällepäin oikealle.) Mutta kukas se… keitäs ne nuo ovat, jotka tuolta ajoivat ja tallin kohdille seisattuivat? (Laskeutuu alas portailta ja tähystelee taas. Sitten hän juoksee ikkunan kohdalle ja huutaa.) Anni hoi, Tulehan tänne! Tule sukkelaan!
ANNI (tulee yksin, ilman lasta, takaisin portaikon ovelle). Mikä nyt on?
KUSTAAVA. Katsohan tuonne tallin kohdalle! Tunnetko, keitä vieraita ne ovat?
ANNI. Ka, todenperään, vieraita on.
KUSTAAVA. Kaksi vaimoihmistä. Keitähän ne ovat?
ANNI. Eläs huoli! Jo tunnenkin.