KAISA. No?
HETA. Kun nyt Kustaavakin on nähnyt, että se Asarias-raukka sinun tähtesi on ihan hulluksi tulemaisillaan…
KUSTAAVA. Eikä vain ole tulemaisillaan, onkin jo ihan hullu.
KAISA. Jopa te nyt minulle uutisen kerroitte. Olenhan sen jo itsekin kauan tietänyt.
HETA. Niin, eihän siinä sitten auta muu kuin suostua, Kaisa hyvä, ihan kaikkeen, mitä se tahtoo.
KUSTAAVA. Niin, ja ellet suostu, niin…
KAISA (Hetalle). Mitä te nyt turhaan intätte! Suostunhan minä, suostun. Vieläpä vaadinkin eroa. Sillä kuka sitä semmoisen hullun kanssa yhdessä elämään rupeaa. Olenhan nyt itsekin nähnyt ja kuullut, kuinka hullu hän on. Niinpä sitten pitäkääkin poikanne kokonaan ja päästäkää minut hänestä irti ja eroon, niin ettei koskaan tässä maailmassa yhdyttäisi emmekä toistemme silmien eteenkään sattuisi.
KUSTAAVA. Ähäs! Siinä sen kuulit.
HETA. Vai sinä nyt sitten itsekin vaadit eroa Asariaksesta?
KAISA. Vaadin ja vaatimalla vaadin, jopa vaatimasta päästyänikin vaadin.