AFROSINJA. Lapsein! Niin. Ma tulen, nupukkani. — Hänkin huutaa, rukoilee, pyytää. — — Heti, heti, tulen! — Sun tänne tuon, niin kaikki rukoellaan, meit' ettei eroitettaisi.
(Rientää oikealle).
TOLSTOI.
Tsarevitsh!
Sua kreivin asuntohon pyydän nyt.
On siellä jatkettava tehtävämme.
ALEKSEI. Te menkää! Jäljestä me tullaan kohta, minä ja perheeni, — kaikk' yhdessä.
(Aikoo mennä oikealle).
TOLSTOI (asettuen oven eteen). Sun edeltä on mentävä. Me muista pidämme huolen sitte.
(Lyö kämmeniinsä. Vasemmalta astuu sisään neljä
sotamiestä, joista kaksi asettuu kummallekin
puolen ovea.)
ALEKSEI (hämmästyen).
Mitä tämä?!
Siis kuitenkin?
TOLSTOI (osoittaen vasemmalle).
Tsarevitsh, minä pyydän!
On käsky minun täytettävä: teidän
on erottava naisestanne heti!
ALEKSEI.
Nyt täysi kärsimysteni on malja.
Siis kuollakaan ei yhdess' ole suotu!