ALEKSEI. Johan olen sanonut ma kaikki, mitä tiedän, tunnustanut jo kaikki olen, kaikkiin kysymyksiin jo vastannut. En enää muista mitään, vaikk' yksinäni pääni halki täällä oon miettinyt.
BAHMEOTOV (osoittaen kidutuskammioon päin). Vaan tuolla kuitenkin jotakin aina lisää johtuu mieleen.
ALEKSEI.
Jumala! Vieläkö siis sittenkin?
SHAFIROV, TOLSTOI, RJUMJANTSOV ja LÄÄKÄRI (tulevat).
ALEKSEI (nousten vuoteeltaan).
Rukoilen teitä, — kuulkaa! Älkää enää
minua kiduttamaan käskekö!
En jaksa minä enää. Säälikää!
Mä pyydän: säälikää jo!
SHAFIROV.
Rauhoitu!
Ei kiduteta sua enää.
ALEKSEI. Onko siis tsaari tulla luvannut? Hän täyttää siis pyyntöni, ett' tänne saapuu vielä?
SHAFIROV.
Armossaan on hän luvannut sen täyttää.
TOLSTOI. Vaan meillä toimena on sitä paitsi sun tietohosi saattaa tuomio, min langettanut tsaarin asettama on ylioikeusto.
ALEKSEI.
Taivaan kiitos!
Vihdoinkin loppuu kärsimykseni.