Huone tsarevitshin hovissa. Perällä ja vasemmalla ovet.
Oikealla ikkunan edessä pöytä.
ALEKSEI (istuu pöydän ääressä lukemiseen vajonneena.
Kotvasen kuluttua hän lyö kämmeniinsä. Perältä tulee
hänen kamaripalvelijansa Ivan Boljshoi-Afanasjev).
ALEKSEI. Ivan! On pyydettävä isä Jakov mun luoksein!
IVAN.
Tottelen! — Juur'ikään saapui
luo Teidän Korkeutenne Aleksanter'
Wasiljevitsh.
ALEKSEI.
Hän tulkoon, tulkoon!
IVAN (avaa oven Kikinille ja poistuu).
ALEKSEI.
Kas, terve, Sasha! Ystäväni!
(Suutelee Kikiniä.)
KIKIN. Yksin, näen mä, täällä taas tsarevitsh istuu kirjainsa ääressä, vaikk' koko hovi tuoll' iloitsee ja Nevan ranta raikuu.
ALEKSEI. Tiedäthän, Sasha, ett'ei ole mieleen minulle kemut nuo ja konstit muut, joit' isän' aivot ehtimiseen keksii. Tätäkään ilveilyä nytkään minä en nähdä tahtonut. Ja siksi sairaaks mä tekeydyin. Mut sinut, ystäväni, tääll' yksinäisyydessäin mielisti mä nähdä tahdon. Kiitos tulemastasi — Oi, jospa tietäisit, kuin sydäntäni kovasti kalvaa! Ja niin tyhjältä mun tuntuu elämäni!