TSAARI. Lapseni, ma tutkin asian tarkoin. Tuonne odottamaan siks' aikaa käy!
CHARLOTTE.
Sun armoos, tsaari, luotan.
(Menee oikealle.)
TSAARI. Mein Herzenskind! Noin uppiniskainen ei poika koskaan ennen ole ollut.
MENSHIKOV. Niin röyhkeästi kuin nyt hän, ei kenkään viel' ole kohdellut sun palvelijaas.
TSAARI. Siks' eteheni hänet rautakourin sun pitänyt ois tuoda.
MENSHIKOV. Yksin, tsaari, ei ollut hän. Ol' isä Jakov siellä.
TSAARI. Se pitkäparta taas! Sen kädet, ne, ne ovat tahmean tuon taikinan noin kovaks kannikaksi leiponeet.
MENSHIKOV. Käsistä niistä syntyäkään muuta ei ole voinut. Mut se pureskella käy vaikeaksi ehkä kohtakin, ajoissa ell'ei pehmitetä sitä.
TSAARI. Mein lieber Kamerad! Sa vartioitset, sen tiedän, kyllä hyvin valtatiet, vaan nyt on kehno kirkon rotta tehnyt, näköjään, salakaivannon ja päässyt perille jo. Ken tietää, mikä vielä voi vaarallinen väylä siitä tulla. Ajoiss' on urkittava, mihin asti se ulottuu! Siis kotkan silmääsi sun tarkemmin nyt käytettävä on!