LOPUHIN.
Ja mikä?
DOLGORUKI. Ett' on vähän vaarallinen. — Näät, ennenkuin se pää on poissa, on kapina, ehkä, ilmi saatu jo ja omat päämme riippuu hirsipuussa.
LOPUHIN.
Mik' on sun neuvos' sitte?
DOLGORUKI. Ystäväni! Jos kerran pää on poikki lyötävä, niin yhden tehtävä se on. Ken teistä sen ottaa tehdäksensä? — Ootte vaiti? Varalla sitte toinen ehdotus on mulla vielä. Eikö käännyttäisi aluksi anomuksin tsaarin puoleen? Hän ehkä järkihinsä vielä palaa, jos rukoellen häntä neuvomme, parempaan kehoitamme.
LOPUHIN. Ruhtinas Vasili! Ei. Ei auta se. Se keino on turha, lapsellinen. Turmioon se suoraa tietä vie.
GLJEBIN.
Ei auta puheet.
Se nähty on.
MUUT.
Ei auta. Toimeen! Työhön!
VJASEMSKI (tulee).
AFROSINJA (seuraa häntä juhlapukuun puettuna ja kantaa maljaa hopeaisella tarjottimella).
VJASEMSKI.
Tsarevitsh isä Jakovin kanss' saapuu.
Tervehtikäämme häntä maljoin nyt,
bojaarit, ruhtinaat!