ENSIMÄINEN. Koreammat koivet pitää sillä pojalla olla, joka hänet käsiinsä saapi.
KOLMAS KIVENHAKKAAJA (huutaa rannalta). Syömään, miehet, pois!
ENSIMÄINEN ja TOINEN. Tullaan! Tullaan!
(Kaikki työmiehet poistuvat rantaa pitkin oikealle.)
AFROSINJA (palaa rantaa myöten vasemmalta).
BAHMEOTOV (seuraa häntä kintereillä). No, kuule, Afrosinja! Annahan mun edes kotva sua puhutella, kun vihdoinkin sun yksin tapasin.
AFROSINJA. Ei ole aikaa mulla eikä tässä sopiva seisoa.
BAHMEOTOV (pidättäen häntä kädestä).
Vain kaksi sanaa!
AFROSINJA.
No? Mitä tahdot?
BAHMEOTOV. Miten alkaisinkaan?! Tuhansin mulla aatoksia uhkuu, ne polttaa päätäni, mut kieli vain ei kyllin kerkeä niit' yhtähaavaa oo sulle lausumaan. Kuin virta paisuu, sulattamana kevätauringon, äyräittens' yli, niin myös sydämeni, sun katsees kiehtomana, rakkautta on tulvillaan. Niin. Sua lemmin! Se on aatosteni aatos, tunteitteni se tunne on, ja ne ne kaksi sanaa, joiss' onneni ja elämäni ydin.