TSAARI. Te hyvin tunnette ne selkkaannukset, jotk' on mun poikani nyt matkaan saanut. Etsinnän pitkän jälkeen arvellaan, ett' turviss' on hän Kaarle keisarin. Jos niin on todellakin laita, en sit' enää sietää voi. Ja tästä siis on keisarille tieto saatettava. — Pietar' Andrejitsh! Hyvin tuntien sun valtioviisautesi, nerosi ja lujuutesi, sinut valinnut oon Wieniin lähtemään tään ylen tärkeen asian vuoksi. Viestin arvoinen on viejä oleva, tää ettei matka olisi turhaan tehty.

PALVELIJA (ilmoittaa).
Kapteeni
Rjumjantsov Wienistä on saapunut
ja pyytää, tsaari, puheellesi päästä.

TSAARI.
Parhaaksi! Laske sisään!

PALVELIJA (poistuu).

RJUMJANTSOV (astuu sisään). Suuri tsaari, sun residenttis Veselovski tämän raportin nöyrimmästi lähettää.

TSAARI (ottamatta vastaan sitä). Jos loruja se sisältää, kuin ennen, saat suoraa päätä takaisin sen viedä.

RJUMJANTSOV. On, tsaari, vihdoinkin nyt tullut ilmi, ett' epäluulonalainen Kohanski, jost' ennen kertonut on residentti, tsarevitsh todellakin on. Jo kauan on häntä sekä seuralaisiansa salannut keisar: Weierburgiss' ensin ja viimeks' Ehrenbergin linnassa Tyrolissa. Mä siellä residenttis käskystä kävin salaisesti itse ja omin silmin vakuutetuks tulin tsarevitshin nyt vihdoin löytäneeni. Asian oitis Veselovskille ma ilmoitin ja sillä välin tarkkaan silmällä pidin löytöäni. Eipä kulunut monta päivää siitä, niin näin pakolaisten sieltä siirrettävän. He eri puvuiss' aina kulkivat ja samaa keinoa myös minä käytin, minuhun ett'ei huomionsa kääntyis. Näin heidän jälkiänsä seuraamalla perille pääsin, että matkan määrä heill' oli Sant-Elmó, — tuo luja linna ihanan Neapelin lähitteellä. Mikäli päättää voin ma, sinnekin nyt suostumuksell' ovat keisarin he kätköön viedyt. Tästä kaikesta vein sanan Veselovskille niin pian kuin mahdollista, hän taas, suuri tsaari, sinulle oitis minut, nöyrimmän sun palvelijas, viestin siitä tuomaan ja käskyäsi kuulemahan laittoi. — Raportin sisällys se lyhyesti.

TSAARI (ottaen raportin).
Olipa aika jo tuon viestin tulla.
Täss' on jo käskyt valmihina mulla:
Sä, eversti Rjumjantsov —

RJUMJANTSOV (kumartaa kiitokseksi ylennyksestään).

TSAARI. — oitis palaat Neapeliin ja siellä edelleenkin silmällä pidät tarkkaan löytöäsi, siks kunnes sinne saapuu Pietari Andrejevitsh (— Tolstoin puoleen kääntyen —), mi tässä asiassa nyt heti Wieniin lähtee. Kuinka siell' on sun meneteltävä, sen itse tiedät. Tää tahtoni on ydin: mielipahan minulle menettely keisarin on tuottanut; se kovin nurjaa mieltä mua vastaan osoittaa; jos verukkeita hän löytää, poikani jos turvaa sanoo häneltä, minun vainoomistein tähden, siell' etsineen, jos sanoo, ett'ei voi hän poikaa, vastoin hänen tahtoansa, käsiini jättää, silloin tietäköön, ett' tuomar' ei hän mulle, isälle ja itsevaltiaalle tsaarill' ole. Ja joll'ei poikaani hän taivuttaa palaamaan tahdo, suokoon edes hänen puheilleen minun lähettini päästä. Vaan joll'ei siihen suostu, tietäköön, ett' ilmeisenä rauhan rikkomisen pidämme sitä merkkinä ja silloin "armata mana" — asevoimin — käymme poikaamme kiinni ottamaan. — Sa mukaas minulta sitä paitsi kirjeen saat viedäkses keisarille sekä toisen — tsarevitshille, siltä varalt', että sä hänen puheellensa päästetään. — (Kääntyen Sheremetjevin puoleen.) Boris Petrovitsh, sotamarskini sa uljas! Sinä huolta pidä siitä, ett' Itävallan rajamailla kylliks on tästä lähin sotavoimaa meillä, jos kaipais sitä siellä tämä juttu.