MANJA (Juoksee Justiinan poistuttua Jannen luo): Mitä äitisi sanoi sinulle?
JANNE: Mene, tiedä, mitä se joutaviaan höpisee!
MANJA (Kuiskaten): Kuule, Janne! Ainoastaan sinun pyynnöstäsi tyynnyin. (Polkien jalkaansa ja välähyttäen silmiään): Muuten, saamari vie, olisin näyttänyt, kuka olen.
JANNE (Hyväellen Manjaa): Elä ole milläsikään! Istu tuohon kiikkulaudalle! Minä en salli kenenkään sinua loukata.
MANJA (istuutuu): Mutta istu viereeni! Muuten en uskalla olla täällä.
Vielä pilkkaa tekevät kyläläisesi, kun tulevat.
JANNE (Väistellen): Hah hah hah! Oletpa sinä mokoma!
MANJA: Etpäs uskalla sittenkään. En minäkään sitte yksin… (Nousee.)
JANNE (Istuutuu): Koko peijuoni! Istunhan minä, kah! Istu nyt sitte sinäkin! (Vetää Manjan viereensä.)
MANJA (Istuutuu ja painautuu ihan Jannen viereen): Kas näin! Ei muuten — sitte.
JANNE: Entäs se laulusi? Laula, laula se nyt minulle, ennenkuin muut tulevat… se minun lauluni, muistathan?