— Niin, mutta Jumalan mielestä ei ole häntä sääliä, — vastasi Elli, — sillä Hän tahtoo, että hän olisi köyhä.
— Käsität minua väärin, Elli, — sanoi äiti innokkaasti, — että hän Jumalan mielestä on säälittävä, siitähän juuri tänään olet nähnyt selvimmän todistuksen. Heidän suurimmassa hädässään lähetti hän meidät antamaan heille joulukyntteliä ja rahoja ruuan ostamiseen.
— Jumalako meidät lähetti?
— Totta kai. Ja niin tekee Jumala aina. Kun kärsimys on kovimmillaan, lähettää Hän aina avun.
— Oi, äiti, kuinka Jumala on hyvä! — huudahti Kyösti ja katsoi taivaasen ihastunein, innostunein katsein.
Elli kävi hetkisen mietteissään. Vihdoin sanoi hän myöntyvästi nyökäten:
— Siinähän Jumala teki hyvin!
— Mutta tiedättekö, mitä Jumala meiltä vaatii, kun Hän sallii niin erilaista kohtaloa, että toisella on niin paljon, toisella niin vähän?
— Emme.
— Hän vaatii, että kaikkien niiden, jotka ovat saaneet paljon, tulee jakaa niille, joilla on vähän, että pienet lapset, joilla onneksensa on hyvä koti, ruokaa ja vaatteita, yltäkylläisyydestänsä antavat köyhille. Sitä Jumala tahtoo!