Äiti ja lapset kulkivat hetkisen ääneti. Äiti ei tahtonut sanoa mitään; hän halusi tietää, mitä Kyösti ja Elli ajattelivat, mutta toivoi, että he itsestään ilmaisisivat ajatuksensa.
— Äiti, — sanoi Kyösti viimein, — miksi asuvat he niin pienessä, likaisessa huoneessa?
— Sentähden ettei heillä ole varoja hyyrätä kalliimpaa, — sentähden että ovat köyhiä.
— Minkätähden ovat he köyhiä? — kysyi Elli.
Äiti oli vähän kahden vaiheella. Niin, minkätähden nuo ihmiset oikeastaan olivat köyhiä? Siihen kysymykseen ei ollut niinkään helppo tyydyttävästi vastata.
— Sentähden, — sanoi hän vihdoin — että isä on kauan aikaa ollut kipeänä eikä ole voinut ansaita rahaa.
— Niin, mutta meidän isämme oli niin kauan sairaana, emmekä kuitenkaan tulleet köyhiksi, — jatkoi Elli.
— Se tuli siitä, että meillä jo ennen oli rahoja elääksemme…
— Miksi ei heillä sitten ole rahoja?
— Sentähden, lapseni, ettei kaikilla ihmisillä ole yhtä paljon, sentähden että köyhyyttä ja kärsimyksiä löytyy paljon maailmassa.