"Hyvä ystävä, älä nyt toki seiso siinä ja hermostuta minua! Näethän, että olen heti valmis…"
"Menen heti", vastasi Eugen tyynesti, "mutta tahdon ensin tietää, oletko ymmärtänyt, että toivon sinun tänä iltana pitävän jalokivi-rintaneulaa?"
"Vai niin — jaha — enkö minä saa pukeutua, miten itse tahdon?"
"Kyllä, hyvin mielelläsi — en minä pyydäkään muuta, kuin tuota pikkuesinettä."
"Perhejalokivet!" huudahti Dora, nauraen uhittelevasti ja pilkallisesti.
"Niin juuri, perhejalokivet. Ole hyvä ja ota esiin rintaneula, olen varma siitä, että muuten unohdat sen."
"En unohda, kunhan nyt vain menet…"
"Ole hyvä ja ota se esiin ensin…"
Dora ei vastannut, mutta ei myöskään seurannut hänen kehoitustaan.
"Mutta Dora — mitä tämä merkitsee? Etkö kuule, mitä pyydän sinun tekemään?" sanoi Eugen ja hänen äänensä oli matala ja kylmä, jollaiseksi se tuli, kun hän hillitsi sisässään kuohuvaa kiukkua.