Lisbet Hjort kulki pitkin Rantakatua kepein askelin ja hilpein mielin. Hän oli monta kertaa vähällä ruveta ääneen laulamaan, sitten hän hillitsi mielensä, katsoi ympärilleen nähdäkseen, oliko kukaan huomannut hänen aikomustaan, ja jatkoi taas matkaansa arvokkaamman näköisenä; hetkisen perästä hän taas alkoi hyräillä ja hillitsi itsensä samoin kuin äskenkin.
Hän oli kohdannut kokonaista kaksi herraa, joihin hän oli tutustunut viime tanssiaisissa, ja molemmat olivat tervehtineet tavalla, joka… Niin, ei voinut ajatella muuta, kuin että molemmat olivat rakastuneet häneen… Sitä silmäystä, jonka he olivat luoneet häneen … juuri siten katsoo mies nuoreen naiseen, jota hän samalla kertaa sekä kunnioittaa että rakastaa…
Kotia tullessaan hän oli mitä parhaimmalla tuulella. Hänessä oli jotain, joka hyppi, nauroi ja tanssi, ja hän tunsi vastustamatonta halua jollakin tavoin purkaa elämäniloisia tunteitaan.
Hän löysi perheen nuorimmat jäsenet arkituvasta. Pojat olivat juuri lopettaneet syöntinsä, Tulla ja Viva istuivat työttöminä puhellen keskenään. Ainoastaan Doraa ei näkynyt.
"Nyt pidetään hauskaa", ajatteli hän, heitti päällysvaatteensa etehiseen ja tuli sisarien luo.
"Hyvää päivää, lapsikullat", sanoi hän totisen näköisenä, "voitteko arvata, mitä minulle kaupungilla tapahtui?"
"Ei, mitä sitten?" kysyivät kaikki ihmetellen.
"No, kun minä istuin raitiovaunussa, istui vieressäni kaksi rouvaa, ja he puhuivat ranskaa, ja se kuului aivan tällaiselta: ka ka-ka-ka-kaa … ka-ka-ka-ka ka-kaa, ihan niinkuin kanat kaakottavat. Se oli niin hullunkurista, että minun oli vaikea pysyä totisena. No, ja kun sitten kuljin Rantakadulla, unohdin aivan kokonaan, missä olin, ja aloin matkia noita ranskattaria, juuri samassa kun kruununprinssi tuli minua vastaan — ja voitteko ajatella, että sensijaan että olisin tervehtinyt häntä, aloin kaakottaa hänelle vasten naamaa, ka ka-ka ka-kaa! Kruununprinssi näytti hyvin hämmästyneeltä, mutta ei virkkanut sanaakaan. Mutta samassa tuli eräs poliisikonstaapeli ja pani kätensä olkapäilleni, aivan niinkuin romaaneissa, ja sanoi; 'Olette puhunut rikollisia sanoja hänen majesteettiaan kruununprinssiä vastaan, mars vankilaan!'"
"Ei, mutta kuulehan, Lisbet…"
"Nii-in, juuri niin hän sanoi. 'Ei', sanoin minä, 'olen vain puhunut ranskaa.' 'Ei', sanoi poliisi, 'olette puhunut rikollisia sanoja, ja mars vankilaan. Te olette yleiselle turvallisuudelle vaarallinen.' No, eihän siinä mikään auttanut, minun täytyi mennä. Minut vietiin poliisikamariin ja oltiin juuri viemässä tuomioistuimen eteen. Silloin tuli vastaani eräs … eräs — amiraali…"