Äkkiä alkoi Viva nauraa hohottaa.
"Mitä nyt? Mitä naurat?" kysyi Lisbet, hämillään ja samalla iloissaan siitä, että juhlallinen tunnelma tuli häirityksi.
"Ettekö ole huomanneet…" alkoi Viva, mutta purskahti taas samassa kohti kurkkua nauramaan.
"Mitä nyt? Mitä?"
"Ettekö ole huomanneet, että … että … herra Eugenin ja Doran nenät ovat samanlaiset, paitsi että herra … herra Eugenin on hieman pitempi…"
Nyt täytyi Eugeninkin nauraa. Viva istui siinä pienenä ja pelokkaana kuin linnunpoikanen ja katseli uteliaana suurin silmin milloin hänen, milloin Doran nenää.
"Et sinä saa sanoa minua 'herraksi'", sanoi hän ystävällisesti, nyökähyttäen päätään Vivalle, "sinähän olet minun pikku kälyni ja minä olen sinun lankosi."
Viva mumisi jotain kiitokseksi ja teki liikkeen, joka oli olevinaan kumarrus, samalla yhäti nauraen ja katsellen tuota nenien ihmeellistä yhtäläisyyttä.
"Se todistaa vain, että he ovat luodut toisilleen ja tulevat hyvin onnellisiksi", sanoi Lisbet, "sillä näetkös, Viva, se on aina nenä, joka ratkaisee ihmisen kohtalon…"
Hän huokasi syvään ja nyökäytti päätään Tullalle, joka nauraen vastasi hänelle.