Hän sammutti kynttilät — omavaltainen teko, joka sai rouva Blumin hieman rypistämään otsaansa — ja istui hetken aikaa soitellen, päästäkseen oikeaan tunnelmaan. Ja siinä hän onnistuikin; sävelet, jotka hän loihti esiin, veivät hänet toiseen maailmaan, ja hän unohti ihmiset ympärillään, paitsi yhtä, jonka kuva väikkyi hänen sielunsa silmien edessä. Hän alkoi laulaa erästä Eugenin lempilaulua, ja hänestä tuntui kuin olisi hän istunut siinä aivan yksinään ja lemmitylleen laulanut heidän nuoren onnensa laulua. Hän istui kuten hänen tapansa oli, pää taivutettuna taaksepäin ja katse, joka oli samalla kertaa kauas tähtäävä ja sisäänpäin kääntynyt, suunnattuna ylöspäin, yli kuuntelijain päitten. Ja niin suuri oli hänen laulunsa tenho, että sitä ei voinut vastustaa edes jäykkä, epäsoitannollinen Blumin perhe. Itse Regina neitikin, jolla ei ollut vähintäkään musikaalista aistia, näytti liikutetulta. "Kaunista, kaunista", kuiskasi hän parisen kertaa, nyökähyttäen hyväksyen päätään. Ja Pilo neiti salli silmiensä kyyneltyä, ja hän toisteli — tällä kertaa sydämestään ja vakaumuksella: "Aivan niin, Regina, aivan niin!"
Kun Dora lopetti, kuului salissa hyväksyvä sorina, ja kiitoksia ja kohteliaisuuksia tuli tulvimalla. Kauppaneuvos puhui jotain Jenny Lindistä, jota Dora, iloissaan ja hämmästyksissään kun oli, ei ensinkään ymmärtänyt, ja rouva Blum syleili ja suuteli Doraa ensimäisen kerran äidillisen hellästi. Eugen, joka seisoi Doran vieressä, kietoi kätensä hänen vyötäisilleen. Hänen kosteat silmänsä ja haaveksiva katseensa näyttivät sanovan: "Katsokaa nyt — enkö ollut oikeassa; ei ole sitä ihmistä, jota hänen sävelensä eivät tenhoaisi."
Hjortin perheelle tämä oli juhlahetki; Lisbet ja Tulla olivat pakahtua onnesta, he vuoroon punastuivat, vuoroon kalpenivat, ja kun Doran sävelet täyttivät salin, värisivät he ihastuksesta. He katselivat ympärilleen säteilevin silmin, ikäänkuin olisivat tahtoneet sanoa: "Se on meidän sisaremme … meidän rakas Truda Videmme … meidän prinsessamme … meidän, meidän lemmittymme!" Ja rouva Hjort mietti, miten hän hienolla tavalla voisi antaa Blumin perheen tietää, että Dora oli perinyt kykynsä häneltä.
Doran laulu oli murtanut jäykkyyden muurin, yhdessä-olo loppui aivan toisella tavalla kuin se oli alkanut. Kauppaneuvos, joka oli matkustellut paljon ja kuullut useitten Europan kuuluisimpien laulajattarien laulavan, jutteli ystävällisesti ja alentuvasti Doran kanssa, ja rouvat olivat heti selvillä siitä, miten hauskana ajanvietteenä Doran laulu tulisi olemaan heidän ikävissä päivällis- ja illalliskutsuissaan.
Kaikki olivat siis mitä parhaimmalla tuulella, kun Hjortit tuossa 10:nen tienoissa sanoivat hyvästit ja lähtivät.
Mutta kun he tulivat kotiin, ja Eugen, joka oli saattanut heitä portille asti, oli lähtenyt, silloin purkausi Lisbetin tähän asti pidätetty iloisuus ilmoille. Ei auttanut, että ukko Penn varoittaen huusi "hiljaa, hiljaa"; portaita ylös kulkiessaan ja vielä etehiseen ja saliin tullessaankin hän nauroi ja puheli, aivan kuin hankkiakseen ilmaa keuhkoihinsa.
"Mitä kummaa tämä muistuttaa?" huudahteli hän kerran toisensa perästä, "tämä muistuttaa jotakin. Mutta mitä … en voi mennä levolle, ennenkuin olen päässyt selville siitä. Nyt … nyt sen tiedän! Se on Frödingin 'suvunlaulu'. Ettekö kuulleet, miten siellä soi joka nurkassa: 'me … me … me … kaikki sukulaiset … koossa pysymme'. Minne vain tuli, niin joka paikassa: 'me … me … me.' Ja ajatelkaahan, kun vanhukset kerran kuolevat ja tulee tappelu perinnöstä, huonekaluista ja rahoista ja jalokivistä… Silloin siellä käy kiukkuinen surina!"
Ja Lisbet väänteli itseään ja matki Blumeja ja nauroi, ja muut nauroivat mukana. Mutta äkkiä tuli Dora juhlallisen näköiseksi.
"Minä loukkaannun", sanoi hän lapsellisen pahastuneella äänellä, "sinä unohdat…"
"Niin, olen todellakin unohtanut, rakas Truda Vide", huudahti Lisbet ja syöksähti syleilemään Doraa, "olen kokonaan unohtanut, että sinä olet jo puoleksi Blum! Voi veikkoinen, se mahtaa tuntua kolkolta! Minä en tosiaankaan uskaltaisi olla sitä edes neljänneksi osaksikaan. En koskaan uskaltaisi mennä naimisiin kenenkään Blumin kanssa. Me, me, me … rakkaat ystäväiset, koossa pysymme!"