Hänen äänensä oli yhä vielä matala ja alentuvainen, mutta se vapisi hieman, ja kun hän kiinnitti Doran käsivarteen kallisarvoisen koristeen ja syleili tulevaa miniäänsä, tulivat kyyneleet hänen silmiinsä. Dora oli hyvin liikutettu ja hyvin hämillään, mutta vielä enemmän iloissaan säihkyvästä rannerenkaasta, joka sopi niin hyvin hänen valkealle käsivarrelleen. Hän kiitti lahjasta, katseli koristusta ja ihaili sitä, mutta ei sitten tiennyt enää mitä sanoa.
"Ja sitten, pikku Dorani", jatkoi rouva Blum, istuutuen sohvaan ja vetäen Doran viereensä, "tahtoisin sanoa sinulle pari sanaa tulevasta miehestäsi. Tiedäthän, että kaikilla miehillä on omituisuutensa, ja että vaimon velvollisuus on, mikäli mahdollista, mukaantua niiden mukaan, jotta elämä kodissa olisi hauskaa sekä hänelle itselleen että hänen miehelleen ja lapsille. Eikö niin?"
"Nii-in", vastasi Dora, vaikka ei ensinkään ymmärtänyt, miksi juuri miehellä piti olla "omituisuuksia", joita vaimo oli velvollinen noudattamaan.
"Kuten tiedät, on nyt vallalla uusi suunta", jatkoi rouva Blum juhlallisesti, "naiset vaativat n.s. yhdenarvoisuutta miesten kanssa, äänioikeutta, omistusoikeutta j.n.e. Oi, Doraseni, ihanin 'yhdenarvoisuutemme' miehemme kanssa on, että hoidamme omaa pientä valtakuntaamme — kotiamme — niin, että hän palkaksi siitä eripuraisuudesta ja rauhattomuudesta, joka häntä kohtaa julkisessa elämässä, löytää sopusointua ja rauhaa kotonaan. Se on naiskysymyksen yksinkertainen ratkaisu, ja usko minua, että rakastava vaimo, joka on onnellisessa avioliitossa, ei tahdo kuulla puhuttavankaan 'omistusoikeudesta' rahoihinsa. Jos laki olisi pakoittanut minua itse hoitamaan rahojani, jotka toin pesään, olisin ensimäiseksi työkseni valinnut mieheni holhoojaksi. Sano, etkö ymmärräkin minua, tyttöseni?"
"Kyl-lä", vastasi Dora, mutta mielessään hän ajatteli: "Se oli tyhmästi puhuttu, hyvin tyhmästi, sillä se ei auta mitään. Mutta kyllä sen kuulee, että anoppi ei ole koskaan ajatellut muita naisia kuin itseään ja tyttäriään…"
Rouva Blum jatkoi yhtä juhlallisella ja liikutetulla äänellä:
"Tahdon senvuoksi tänään, tänä vakavana hetkenä, jolloin seisot uuden elämän kynnyksellä, joka on tuova mukanaan uusia velvollisuuksia ja uusia tehtäviä, kertoa sinulle vähän tulevan miehesi luonteesta, johon onnen ja rakkauden hurmiossa varmaankaan et ole ehtinyt tutustua. Eugenilla on, kuten kaikilla miehillä, omat omituisuutensa. Hänen äärimmilleen kehittynyt järjestyksen-aistinsa tuntunee sinusta kenties pikkumaiselta, mutta usko, Doraseni, että tulevalle onnellenne on erittäin tärkeätä, että alusta alkaen noudatat kaikkia hänen toivomuksiaan siinä suhteessa. Älä anna hänen koskaan odottaa mitään — laita aina päivällinen valmiiksi ajoissa — jos teet sen alusta alkaen, tulee se tavaksi itsellesikin, saat nähdä, miten paljon se edistää kotoista onneanne. Minä en ole kertaakaan koko nelikymmen-vuotiaan avioliittoni aikana antanut mieheni odottaa päivällistä, ja minä uskallan sanoa, että me olemme olleet erittäin onnellisia."
Rouva Blum tuli vielä enemmän liikutetuksi, hän puristi yhteen hienot, ohuet huulensa, ja hänen silmänsä kyyneltyivät. Dora katseli häntä ja ajatteli, että jos voisi laskea rypyt hänen silmäkulmissaan, saisi varmaankin kaksikymmentä, niin pienet ja hienot ne olivat.
Rouva Blum tarttui Doran käteen, puristi sitä ja jatkoi:
"Tahdon vielä huomauttaa eräästä toisesta Eugenin ominaisuudesta. Hänellä on taipuisa ja hellä luonne — hän oli lapsena kiltein sisaruksistaan — mutta on muutamia asioita, jotka voivat herättää hänessä ehkä vähän ikävää ärtyisyyttä… Sen hän on perinyt isältään, sillä hänkin saattoi toisinaan antaa pikkuasioiden saattaa itsensä suunniltaan. Minä en tavallisesti ollut sitä huomaavinani, ajattelin, että se menee pian ohi. Tee sinäkin, Doraseni, samoin, älä vastusta häntä, älä ole itsepäinen, ole myöntyväinen, ja saat nähdä, että hyvä tuuli tulee pian takaisin ja te olette välttäneet yhden noita onnettomia perheriitoja, jotka hitaasti, mutta varmasti hävittävät kotoisen onnen. On päiviä, jolloin vaimon tulee olla erikoisen hienotunteinen miestänsä kohtaan; ne ovat ne päivät, jolloin miehen työ on tavallista rasittavampi. Minun miehelläni oli keskiviikko pahin päivä, silloin hän oli ärtyisä ja hermostunut — liiallisesta rasituksesta, toisinaan myöskin ikävyyksistä ja vastoinkäymisistä — mutta minä ymmärsin aina viisaalla tavalla välttää pahan tuulen purkaukset, ilman että hän edes huomasi minun vaikutustani. Perjantait ovat Eugenin vaikeimmat päivät, silloin hän helposti kiukustuu, ja niinä päivinä tulee sinun olla erityisen huomaavainen, pitää huolta siitä, että kaikki on järjestyksessä, tasoittaa kaikki vaikeudet ja olla häntä kohtaan iloinen ja ystävällinen. Oletko nyt ymmärtänyt minua, lapseni, ja pannut neuvoni mieleesi?"