Ja hän suuteli vielä kerran lasta, ennenkuin tämä lapsellisen innokkaasti vääntäytyi irti hänen sylistään ja juoksi sisariensa luo, jotka huutaen ja nauraen tavoittelivat kääröä, jota Dora, yhtä vallattomana kuin hekin, piteli korkealla ilmassa.
Eugen teki todellakin kaiken voitavansa hankkiakseen pikku Maille kauniin oravan, jolla oli suuri häntä. Ensin hän meni Bergenstiernan luo, saadakseen tietää, mistä Karinin orava oli ostettu, sitten hän meni heidän mainitsemaansa puotiin, ja kun kaikki oravat sieltä olivat loppuunmyydyt, lähti hän kulkemaan puodista puotiin, katua ylös, toista alas, hankkiakseen yllämainitun leikkikalun. "Rakas Eugen, meillä ei ole aikaa", sanoi Dora monta kertaa, ja kun Eugen ei hellittänyt, erosi hän hänestä ja antoi hänen yksinään hakea vaikeasti löydettävää otusta. Ja Eugen jatkoi vaellustaan monta tuntia, myöhään iltaan saakka. Hänen täytyi melkein nauraa itselleen — mutta kun hän ajatteli tuota suloista, säteilevää lapsen hymyä, ei mikään työ tuntunut hänestä liian suurelta. Vihdoin näki hän eräässä ikkunassa juuri sellaisen oravan, josta Mai oli puhunut, oikean pienen täytetyn elukan, pitkähäntäisen, joka istui oksalla. Melkein vavisten innosta kiiruhti hän sisään, osti leikkikalun ja lähti sitten kotiin aarteineen. Miten iloiseksi hän tulisikaan, pikku Mai — miten kiihkeästi hänen pienet kätösensä tarttuisivatkaan oravaan ja miten hänen silmänsä loistaisivat … hän näki kaiken sen elävästi silmäinsä edessä.
Jouluaatto oli meluisa ja rauhaton. Doralla oli suuri vastaanotto; hän oli kutsunut luokseen suuren joukon köyhiä, joille hän jakeli lahjoja ja rahaa. Koko aamupäivän oli keittiö täynnä väkeä, ihmisiä tuli ja meni, Dora ja Julia neiti ja palvelijattaret juoksentelivat edestakaisin pakettien ja leipien kanssa ja lapset kävivät kyökin ovelta tirkistelemässä. Ja kattilat kiehua porisivat liedellä ja ilma oli niin täynnä iloista puheen sorinaa, kiitoksia, siunauksia, naurua ja huudahduksia, kuin kaunis kesäpäivä on täynnä kukkien tuoksua ja hyönteisten surinaa.
Mutta seuraus tästä kaikesta oli, että kun Eugen päivällisen aikaan tuli kotiin, oli kuusi koristamatta, Doralla viimeinen lahjansa valmistamatta, ja päivällinen oli tavallista enemmän myöhästynyt.
"Kuinka kumman lailla saamme kaikki valmiiksi ajoissa?" ihmetteli
Eugen. "Vieraat tulevat kello kuusi, ja nyt on kello jo yli viiden."
"Saamme kyllä, aivan varmasti saamme", vastasi Dora toivehikkaasti.
Eugen ei enää virkkanut mitään, vaan lähti omaan huoneeseensa laittamaan kääröön viimeisiä lahjojaan. Hänen oli mahdoton voittaa vastenmielisyyden tunnetta, joka hänet valtasi, kun hän näki kodissaan vallitsevan epäjärjestyksen. Hän muisti erinomaisen järjestyksen lapsuudenkodissaan, joulukuusen, jonka jo päivää ennen koristivat lapset ja palvelijat, ylhäisen hiljaisuuden, jonka rinnalla lasten ilo tuntui vieläkin suuremmalta, ja säännölliset, horjumattomat tavat, joita kaikki noudattivat, mutta jotka eivät vaivanneet ketään. Ja täällä, hänen kodissaan, mikä huolimattomuus, mikä epäjärjestys kaikkialla!
Huolimatta Doran vakuutuksesta ei mikään ollut valmista, kun Hjortin joukko saapui, vaikkakin he, tapansa mukaan, tulivat puolta tuntia yli määräajan.
He tulivat, mukanaan monta koria täynnä joululahjoja. Eugen oli ihmeissään, kun näki toisen korin toisensa jälkeen kannettavan sisään, ja uskalsi vihdoin epäillen kysyä, eikö tässä ollut jokin erehdys. Ei toki, ne olivat kaikki Hjortin herrasväen — kolme koria täynnä joululahjoja, jotka olivat käärityt sanomalehtipaperiin ja varustetut mikä pitemmällä, mikä lyhemmällä värssyllä. Joulu teki kaikki Hjortin perheen jäsenet jälleen lapsiksi; lahjojen arvo ei merkinnyt mitään, niitä piti vain olla mahdollisimman paljon, ja kaikkien piti olla varustetut värssyillä.
Kaikki olivat säteilevän iloisella tuulella; ukko Penn "kehräsi" tyytyväisyydestä, kuten Lisbet sanoi, rouva Hjort oli hiukan hellämielinen, kuten aina suurina juhlina, enot ja tädit leikkivät ja riehuivat lasten kanssa ja huuto ja nauru ja meteli kaikui koko talossa. Nyt oli joulukuusi valmis … nyt piti Doran soittaa … ja nyt tanssimaan … hurraa, hurraa! Tuskin voitiin olla hiljaa sen verran että saatiin tee juoduksi ja Eugen vanhan tavan mukaan luki joulukertomuksen ja alotti jouluvirren, jonka aikana palvelijattaret tulivat sisään ja ottivat osaa lauluun.