Samallainen, mutta vielä voimakkaampi innostus valtasi uudelleen Sauluksen. Hän laski kätensä ristiin, ja hänen silmänsä katsoivat ikävöiden siihen maailmaan, jonka hän luuli ainaiseksi jättäneensä, mutta jolle hän sen sijaan sai nyt saattaa tiedon noista Jumalan salaisuuksista, jotka olivat hänelle ilmoitetut.
Sen jälkeen menivät hän ja Ananias puutarhaan, ja Zipora antoi hänelle ruokaa ja juomaa, joilla hän vahvisti ruumistaan sillä aikaa, kun hän keskusteli opettavaisesti ja sielua ylentäväisesti Ananiaksen kanssa.
Ja kun tämä illalla erosi hänestä, ei ollut enää Saulus tarsolaista, tuota ylpeää fariseusta, isäin sääntöjen kiivastelijaa ja Herran Jeesuksen vainoojaa. Mutta puutarhassa Judaksen talon edustalla istui koko tähtikirkkaan yön nöyrä opetuslapsi vaipuneena hartaisiin rukouksiin ja palavalla, pyhähällä ikävällä vuottaen tuota uutta elämää, tuota hetkeä, jolloin kokonaan, hengellään, sielullaan ja ruumillaan, saisi antautua siihen työhön, johon Herra Jeesus itse oli valinnut ja pyhittänyt hänet.