Jonkun minuutin istuivat neuvosherrat hiljaa punniten Gamalielin sanoja, mutta sitte alkoi ensin hiljaa, sitte yhä kiivaammin samallainen neuvottelu kuin äsken. Useat myönsivät Gamalielin olevan oikeassa, mutta ne, jotka toivoivat apostolein kuolemaa, eivät heti taipuneet sitä tunnustamaan.
Kun Gamaliel istuutui, tunsi hän käden keveästi koskettavan olkapäätään ja nuorekkaan ääneen hillityllä kiivaudella kuiskaavan hänen korvaansa:
"Jalo Gamaliel, minä ihailen sanojasi, jotka ovat viisaat ja kauniit, niinkuin kaikki puheesi. Mutta suo anteeksi, mestari, että uskallan vastustaa sinua. Hyvyytesi viettelee sinua liikanaiseen lempeyteen. Natsarealaisen oppi, joskin se olisi vain ihmisistä, on vaarallisempi, kuin luuletkaan. Sillä oppimaton kansa on helposti käännetty, ja kun uuden opin puolustajilla kerran on kansa vallassaan, niin on meidän työläs kitkeä sitä rikkaruohoa, jota he ovat kylväneet. Paras siis on hävittää koko kylvö!"
Gamaliel kääntyi ja katseli rauhallisesti hymyten puhujaa. Tämä oli keskikokoinen nuori mies, jolla oli jalot, vaikka vähän tylyt kasvonpiirteet. Innostuneesti puhuessaan säkenöivät hänen tummat, henkevät silmänsä teräväpiirteisten kulmien alta, ja hänen voimaa osoittavilla huulillaan oli malttamattomuuden ilme, jota hän turhaan koki tukahuttaa.
"Nuoruudenveri, nuoruudenveri!" vastasi Gamaliel nostaen pari kertaa hitaasti päätään ja vetäisten tavallisuuden mukaan partaansa. "Jos sinä, rakas Saulukseni, olisit elänyt niin kauvan kuin minä, jos olisit oppinut vertaamaan elämää kirjoituksiin ja siitä tekemään johtopäätöksesi tulevista tapauksista, niin huomaisit minun tuominneeni oikein ja viisaasti…"
"Anteeksi vielä kerran", virkkoi Saulus samalla hillityllä kiivaudella, "mutta minä luulen, jalo Gamaliel, että tällä opilla on mieliin suuremmoinen valta, jota sinä et ole ottanut huomioon. Tässä on jotakin tekeillä, tässä piilee vaara, tunnen sen — aina siitä asti, kun tuota uutta oppia alettiin julistaa, ei minulla ole ollut lepoa yöllä eikä päivällä. Esi-isiemme uskolle viritetään pauloja, sille uskolle, jonka puolesta me kaikki taistelemme, niinkuin kalliimman ja rakkaimman tavaran puolesta, jonka omistamme. Ja jos minulla, mestari, olisi vain puolet sinun opistasi, sinun arvostasi, en silloin epäilisi; sen myrskyn, jonka äsken sanoillasi hillitsit, herättäisin minä uudelleen kukistaakseni juurtajaksain uppiniskaisten aikeet!"
Hän vaikeni, pani käsivarret ristiin rinnalleen ja katsoi miltei uhaten ympäri salia.
"Hiljaa, hiljaa," sanoi Gamaliel koskettaen keveästi Sauluksen kättä ja hymyillen anteeksi antavaisesti, "sinä olet kiivas, poikani, ja kiivaus on kuin sumu, joka himmentää arvostelukykyämme, ja joka estää meitä näkemästä asioita semmoisina, kuin ne todellisuudessa ovat. Ainoastaan se, joka hillitsee mielensä, voi vaikuttaa muihin. Sillä miten luulet voivasi hallita muita, kun et edes voi hallita itseäsi?"
Saulus ei vastannut mitään; hän loi silmänsä alas ja puristi huulensa yhteen, ikäänkuin pidättääkseen niitä sanoja, jotka olivat hänen kielellään.
"Sitäpaitsi, poikani", jatkoi Gamaliel samallaisella hymyllä, "unhoitat nuoruuden innossasi yhden asian, jonka sinun toki tulisi ottaa huomioon. Panemalla liian paljon arvoa esineisiin ja olosuhteisiin, annat niille semmoisen arvon, jota ei niillä todellisuudessa ole. Uskotko, että natsarealainen olisi se, mikä hän nyt on, uskotko, että hänellä olisi ollut sellainen vaikutus kansan mieleen kuin hänellä on, jos hän olisi kuollut toisella tavalla? Jos hän olisi saanut häiritsemättä saarnata elämänsä iltaan asti, niin se hohde, joka ympäröi häntä, ja joka monenkertaisella loisteella hehkuu hänen verisestä rististään, olisi jo aikoja sitte sammunut. Usko minua, mies, jolla on onni ja rohkeus kuolla julistamansa opin puolesta, saa oikeuden, vaikka hänellä ei olisikaan sitä. Ristiinnaulitse hänen seuraajansa, niin sinä valmistat heille yhtä monta voittoa, kuin pystytät ristiä".