Ja vieras hymyilee, ei nuoruuden kevätriemuista hymyä, vaan niinkuin hymyillään ajatusta, joka on omin sydänverin synnytetty, ja jonka toteuttamiseksi ihminen antaa elämänsä.
Mutta valkokanerva, tuskanleimaisen rakkauden kukka, kimmeltää yhä vienontuvassa lumihohteessaan, kun vieras hitain askelin poistuu nummelta elämän työhön ja taisteluun.
End of Project Gutenberg's Valkoisia kanervakukkia, by Mathilda Roos