"Päätöksen tekeminen ei tuota minulle vaikeuksia, sillä se mitä sanoit, jo mielestäni on vieroittanut minut sinusta. Eron ajatteleminen ei näy olevan sinulle ollenkaan vaikeaa, puhuthan siitä niin levollisesti ja kylmästi, kuin mikäkin asianajaja, joka istuisi minulle sitä selvittämässä…"
Robert kalpeni, ja silmänsä säihkyivät, mutta itseään hilliten hän vastasi yhtä levollisesti kuin äskenkin:
"Ei ole kysymys siitä, miten vaikeaa se olisi minulle, emme puhu minun onnestani ja tulevaisuudestani, vaan sinun. Ja jos ero voi tehdä sinut onnelliseksi, niin olen valmis taipumaan siihen, joskin se tuntuisi minusta jotenkin vaikealta, tai oikeammin sanoen: tuntukoon se kuinka vaikealta tahansa. Voisin kestää mitä hyvään, jos vaan sillä voisin saada takaisin nuoruutesi ilon, jonka liika rohkeuteni ja tottelemattomuuteni Jumalan varoittavaa ääntä kohtaan on sinulta, riistänyt. Vaan minä toistan vieläkin: mieti tarkoin, tutki sydäntäsi, rukoile ohjausta, niinkuin minäkin sitä olen rukoileva."
"En voi eritä sinusta", kuiskasi Gabrielle katsomatta Robertiin, "olen sidottu kiinni sinuun … vaikkapa menehtyisinkin, niin en voi sinua jättää… Mutta", virkkoi hän vieläkin hiljemmin, "onhan toinenkin keino … itsekään et viihdy sen paremmin … jätä tämä ilkeä paikka… Tukholmassa olimme onnelliset … lähtekäämme yhdessä sinne takaisin…"
Robert ei vastannut; nousten äkkiä paikaltaan alkoi hän käydä edestakaisin pitkin lattiaa, käsivarret ristissä, pää alaspäin.
"Gabrielle", sanoi hän vihdoin seisahtuen vaimonsa eteen, "erehdyt, jos luulet olevasi onneton sen vuoksi, ettet viihdy Ryforsissa ja että jossain toisessa paikassa ja toisissa olosuhteissa olisimme onnellisia toistemme keralla. Mahdollista on, että täällä-olo on kiirehtänyt ja saanut purkautumaan sen, mikä kumminkin ennen tai myöhemmin olisi tapahtunut, mutta perussyy siihen on syvemmällä. Missään tapauksessa ei maksa vaivaa ruveta hakemaan perusteita, mutta sen verran voin aina sanoa, että, vaikka nyt lähtisimmekin Ryforsista, kuten ehdottelet, ja muuttaisimme Tukholmaan, niin emme tulisi onnellisemmiksi, vaan päinvastoin; siitä, että minä olisin poikennut velvollisuudestani Jumalan palvelijana, saisimme vielä lisän onnettomuuteemme. Mutta minulla on seuraava ehdotus: lähde täältä, jätä minut vuodeksi, ja koettele itseäsi sill'aikaa. Unohda muistostasi menneisyys, nauti nuoruuden ilosta, jota sinulle sisaresi varmaan runsaasti tarjoovat, unohdu minut ja synkkä totisuus, jolla olen sinua kiusannut, ole aivan vapaa, ja koeta, tokko sellainen elämä sinua enää voi miellyttää. Ken tietää, mitä seurauksia vuoden kestäneestä erosta voi olla? Sen kuluessa saattaa ilmaantua niin paljon uutta, monta, uutta mielialaa, jotka sinulle täydelleen selvittävät entisyyden ja samassa näyttävät, miten sinun on meneteltävä. Vaan ehdoksi panen sen, että kaiken eromme ajan olemme aivan kuin kuolleet toisillemme, kirjevaihtoon ei saa ryhtyä kummaltakaan puolen; koetuksen tulee olla läpeensä täydellisen…"
"Ja tahdot minua vastaamaan nyt heti", kuiskasi Gabrielle, kun Robert oli vaijennut ja, vihdoin liikutuksen valtaamana, istahti tuolille ja peitti kasvot käsiinsä.
"En … en", mumisi hän puoleksi tukahtuneella äänellä silmiään nostamatta, "ei nyt … ei nyt … riittäköön jo se, mitä on sanottu … ajattele sitä … rukoile … olen tahtonut auttaa sinua … näyttää sinulle tien … enkä tiedä mitään muuta keinoa … ehkä sinulla on tiedossa jokin parempi … jokin lievempi … oih, Gabrielle, Gabrielle … jos voisin jälleen saada sinut onnelliseksi … jos voisin … onnelli…"
Viimeiset sanat tukahtuivat nyyhkytyksiin. Hetki toisensa jälkeen kului; ei kumpikaan heistä hievahtanut, molemmat istuivat vaipuneina tuskallisiin, sekaviin surun ja eron ajatuksiin. Kummastakin tuntui siltä, kuin olisi sydän ollut pakahtumaisillaan, vaan toinen heistä jo tunsi vajoavansa päänsä yli lainehtiviin epätoivon aaltoihin, toinen taas taisteli koko elämän halunsa voimalla päästäkseen niistä tarttumaan ojennettuun oljen korteen.
"Minun täytyy elää vielä kerran, minun täytyy", kuiskasi ääni Gabriellen tunnossa, toinen ääni taas yhtä innokkaasti vastasi: "en voi eritä hänestä, en voi elää ilman häntä, on mahdotonta…"