"Ja sitten vielä yksi asia", jatkoi Mimmi yhä enemmän salaperäisenä, "tiedätkö, mitä Mari sanoo? Mari sanoo, että 'hän' on rakastunut pappiin. Ja sen minäkin uskon", lisäsi nuori tyttö päättävästi.
Gabrielle käänsi pois päänsä ja alkoi innokkaasti puuhata pukemispöydän ääressä.
"Pikku tyttöjen ei pitäisi ajatella sellaisia", sanoi hän katsomatta sisareen.
"Ja miksikä, ei?" kysyi Mimmi kovin loukkaantuneena, "enkö minä muka ole kyllin vanha ymmärtämään rakkautta? Olen toki, ja minä tiedänkin siinä asiassa paljoa enemmän kuin kukaan ihminen voi aavistaakaan! Miksikä hän aina olisi niin pahalla tuulella, kun vaan pappi on käynyt täällä, jollei sentähden, että hän on rakastunut häneen! Saattepa nähdä minkälainen hän taas huomenna on! Saamme nähdä, eikö meillä silloin tule olemaan tavallista hauskempi! Voi, mitenkä onnettomat me sentään olemme!"
"Niin, kyllä me olemme hyvin onnettomat", sanoi Ebba, luoden uneksivan, ikävöivän katseen Gabriellen tukkaan, "luulen, ettei löydy montakaan tyttöä, jotka olisivat niin onnettomat kuin me!"
"Pienet siskoni!" sanoi Gabrielle, joka, pantuaan pois kampuunuttunsa, istui Mimmin ja Ebban väliin ja kietoi käsivartensa heidän vyötäisilleen, "olemme todellakin hyvin onnettomat. Ja pahin kaikista on, etten näe mitään parannuksen toivoa. 'Hän' tulee päivä päivältä yhä pahemmaksi!"
"Mutta minä en aijo kärsiä tätä kauan", sanoi Mimmi päättävästi, "niin pian kuin olen käynyt rippikoulun, rupean minä koti-opettajaksi!"
"Ja minusta tulee kansakoulunopettaja", selitti Ebba. "Opettamalla pieniä, köyhiä lapsia, voi tuottaa niin paljon iloa ja hyötyä muille! Karin Lind aikoo myöskin siksi."
"Niin, hätäkös teidän on", sanoi Gabrielle surullisesti hymyillen, "mutta toista on minun laitani, mihinkä minä ryhdyn?"
"Sinun pitää mennä naimisiin!" lausui Mimmi päättävästi. "Minun mielestäni sinun pitäisi ottaa kamariherra, hänhän on niin äärettömän rakastunut sinuun."