Daniel nyykäytti muutaman kerran päätään ikäänkuin vahvistukseksi, löi lakkiaan polveaan vastaan ja loi pastoriin omituisen veitikkamaisen ja ystävällisen katseen.
"Kiitoksia vaan, rakas Daniel", vastasi Robert ja taputti vanhaa seppää olkapäälle, "minua ilahuttaa kuulla, että täällä löytyy edes joku, joka ajattelee minusta ystävällisesti. Mutta ette suinkaan te tullut tänne ainoastaan sanoaksenne sitä minulle, vai kuinka?"
Daniel raapasi päätään ja aikoi taas sylkäistä, vaan hillitsi itsensä niinkuin edelliselläkin kerralla.
"Niin, nähkääs pastori, asia on nyt sellainen, että minä olen tässä itsekseni arvellut, ett'ei suinkaan olisi aivan mahdotonta koettaa koota hajonnutta laumaa. Olen tullut siihen päätökseen, että rohkenisin kysymään pastorilta, ettekö tahtoisi tulla luoksemme 'saliin' ja pitää siellä kokousta kerran viikossa tahi niin?"
Robert nousi ja alkoi käymään edestakaisin huoneessa. Danielin puhuessa kuvautui kärsimättömyys hänen kasvoillaan.
"Hyvin kernaasti", sanoi hän lopulta, seisahtuessaan vanhan työmiehen eteen, joka levollisena ja vakavana istui odottamassa vastausta, "mutta te saatte antaa anteeksi, että sanon sen suoraan: näissä hengellisissä kokouksissa ja alituisissa hartaushetkissä on jotakin kivulloista, kiihoitettua. Jos on olemassa todellinen Jumalan sanan halu, niin miks'ei silloin ensiksi tulla kirkkoon? Jos tahdotte minua kuulla, miksi ette silloin — ainakin aluksi — tule minun luokseni siellä, missä Jumala itse on käskenyt minua sanaansa julistamaan? Mielelläni pidän minä kanssanne kokouksia, niin paljon kuin vaan ikään tahdotte, mutta ennen sitä tahdon nähdä teidät kirkossa. Älkäämme luopuko seurakunnastamme, sanotaan — ja sitä käskyä täytyy ennen kaikkea totella."
Daniel mietti hetkisen.
"Niin, nähkääs pastori, mutta ihmisten sydämmiä ja mieliä ei voi kukaan muu kääntää kuin Herra yksin. Ja asiain näin ollen, ihmiset eivät ole halukkaat käymään kirkossa. Pastori on kyllä äärettömän ystävällinen ja herttainen mies, mutta sillä tiellä ette koskaan saa ystäviä käymään kirkossa. Ja jos asian laita tulee olemaan sellainen, että pappi seisoo kirkossa ja polkee jalkaansa ja huutaa: tänne teidän pitää tuleman, jos tahdotte kuulla Jumalan sanaa, ja kansa istuu rukoussalissa ja huutaa: täällä tahdomme laulaa karitsan kunniaksi, niin silloin tulee yhä olemaan sotaa ja eriseuroja, niinkuin kaikkina aikoina on ollutkin. Mutta nyt täytyy mun taas pyytää pastoria antamaan anteeksi suuren rohkeuteni, mutta minä sanon suoraan niinkuin ajattelen, että papin täytyy tulla kansan tykö. Oikea paimen ei istuudu tarhaan ja huuda lampaita ja hauku sitä, joka ei tule, vaan hän menee ulos — huomaa, hän menee ulos ja etsii sitä, joka kadonnut on."
Robert ei heti vastannut, hänen kasvoillaan oli yhä tuo sama tyytymätön ilme. Hän huomasi kyllä totuuden, minkä Danielin sanat sisälsivät, mutta hän oli valtiokirkon pappi ja hänen ensimmäinen ja tärkein velvollisuutensa oli pitää huolta siitä, että kirkkoa pidettiin kunniassa.
"En oikein ymmärrä, mitä tarkoitatte", vastasi hän vihdoin väkinäisesti, "minkätähden on enemmän mieltä ylentävää kuulla minua rukoussalissa kuin kirkossa, jonne te ette kuitenkaan tahdo tulla?"