Toista viikkoa nuo riidat ja eripuraisuudet olivat kestäneet, kun muutamana päivänä tapahtui eräs seikka, jonka johdosta aseman luonne alkoi tulla uhkaavaksi.
Kun kauppias Bång kerran illalla, tullessaan eräältä asialta pajasta joen toisella rannalla, kulki sillan ja sahan välisen metsän ohi, heitettiin häntä kivellä päähän. Syyllistä oli mahdoton keksiä, sillä kauppamies, joka toki onneksi ei ollut haavoittunut, kiiruhti kauhistuneena paikalta niin pian kuin vaan pääsi, mutta syystä kyllä hän piti varmana, että joku, tai joitakuita työmiehiä oli asettunut väijyksiin metsän rintaan "kopahuttaakseen" kauppamiehen, kun hän tulisi pajalta.
Tästä kaikesta oli kiittäminen pastorin kirjoitusta, samantapaiset rahvaan salaisen tyytymättömyyden todisteet eivät tosin olleet mitään tavattomia, mutta se sitä vastoin oli tavatonta, että noin varmuudella voitiin arvata määrätty aihe niihin, ja hyvin mahdollista oli, että tuotu yhtä kiveä seuraisi useampikin, eikä ollut sanottu että niitä joka kerta koetettaisiin saada osumaan juuri kauppamiehen päähän. Sekä sahanhoitajalla että lautatarhan päällysmiehellä Storkilla oli kyllin syytä pelätä, että heille minä iltana hyvänsä metsän sivu kulkiessa lentäisi kivi niskaan.
Bångin tapaturman jälkeisenä aamuna lähetti sahanhoitaja tehtaan isännälle kamariherra Bernfeltille kirjeen, jonka sisältöä tietysti ei kenenkään muun kuin lähettäjän itsensä luulisi tuntevan, vaan joka kuitenkin jo ennen illan tuloa oli levinnyt koko Ryforsiin tuollaisella nopeudella, joka on niin omituinen pikku yhteiskuntain salaisuuksien levenemisellä.
Kuiskaeltiin toinen toisilleen, että siinä oli tehty selko asemasta tehtaalla, mutta että pääponsi tuossa kirjeessä oli se, että sahanhoitaja, joka oli kuin Bernfeltin oikea käsi ja oli jo viisitoista vuotta hoitanut tehtaan asioita, sanoi siinä ettei hän halua jäädä sinne enää vastaiseksi, jos kamariherra ei aikoisi toimittaa pastori Wallneria pois sieltä.
Oli kumminkin onnettomuus, ettei sahanhoitaja ollut pitänyt salaisuutenaan kirjettään Bernfeltille, sillä huhu siitä, jota piakkoin seurasi toinen, joka tiesi kamariherran vastanneen että Robert niin pian kuin suinkin toimitettaisiin pois, vaikutti vaan kiihoittavasti työväen mieliin, ja jo alettiin kuulla, milloin yhdellä haaralla, milloin toisella, että jos kauppias ei tinkisi tavarojensa hinnasta kysymyksessä olevaa kymmentä prosenttia, niin työväki siihen sijaan aikoisi vaatia palkankoroitusta ja tehdä työlakon, ellei siihen suostuttaisi.
Mutta eräänä aamuna, noin kolme viikkoa myöhemmin kuin kirjoitus oli "Länsposten'issa", räjähti uusi pommi. Eräs pieni, kaupungissa ilmestyvä häväistyslehti hyökkäsi nimittäin Robertin luonteen ja yksityiselämän kimppuun, ja tuo hyökkäys oli, vaikkei nimiä ollutkaan julaistu, kuitenkin niin läpikuultava, ettei kukaan voinut epäillä ketä siinä tarkoitettiin. Likaisilla väreillä siinä oli kuvailtu eräs uudenaikainen Tukholman pappi, joka oli ollut rakkaussuhteissa muutamaan ylhäiseen naituun naiseen, joka kyllästyttyään rakastajaansa, naitti hänelle tyttärensä ja sitten toimitti nuoren pariskunnan pois kaupungista. Sama pappi sitten syöstynä yhteiskunnan korkeimmilta kukkuloilta, jonne oli kokenut kavuta, nyt tahtoi taasen päästä ensi sijaan laittamalla välinsä hyväksi rahvaan kanssa; y.m. samaan suuntaan.
Kun "Länsposten'in" kirjoitusta tutkittiin mielihalulla, niin on helppo ymmärtää minkälainen makupala "Trumpeten'in" juttu oli Ryforsille ja ympäristölle. Useimmat kyllä inholla heittivät lehden käsistään ja vakuuttivat, ettei kukaan kelpo ihminen kiinnittäisi mitään huomiota tuollaisiin häväistysjuttuihin, vaan se ei estänyt kutakin lukemasta "Trumpeten'ia" eikä Robertin nimeä joutumasta varjoon. Muutamat henkilöt tekivät keskenään suurimmalla luottamuksella toisiinsa hienoja viittauksia tunnettuun sananlaskuun: "Ei savua, jos ei tulta!"
Robertiin koski kovasti tuo salakavala parjausjuttu, ei juuri oman itsensä vuoksi — sillä jos hän olisi ollut yksin, olisi hän tuntenut itsensä aivan karaistuksi koko jutun suhteen — vaan Gabriellen vuoksi. Hän koetti kyllä pysyttää uutista häneltä salassa, mutta jos hän olisi onnistunutkin siinä, vaikka se ei suinkaan ollut helppo, niin kuitenkin olisivat hänen vaivansa menneet hukkaan sen kautta, että eräs hänen vihamiehensä, joka oli kyllin terävä huomaamaan arimman kohdan hänessä, kerran nimensä salaten lähetti Gabriellelle lehden. Hän huomasi heti, tullessaan kotia puolenpäivän aikana, että Gabrielle oli lukenut sen, ja vaikka tämä, nähdessään Robertin ankaran tuskan, ylenkatseellinen hymy huulilla, vakuutti olevansa täydelleen välinpitämätön mokomasta juorusta, tiesi Robert tämän tapauksen yhä vain lisänneen hänen inhoansa Ryforsiin ja sen väestöön.
"Trumpeten'in" hyökkäyksen jälkeisenä päivänä heitettiin kauppamies Bångille taas kivi — tällä kertaa ei kuitenkaan päähän, vaan makuuhuoneen akkunasta sisään. Vaikka poliisitutkinto pantiin toimeen, ei nytkään saatu selville syytä; tosin epäiltiin kahta työmiestä, mutta ne kielsivät, eikä ollut mitään todistuksia.