"Vai niin, niin, se käy päinsä", vastasi sahanhoitaja, selvään näyttäen tekevän kiusaa, "mutta pastori, teidän täytyy suoda minulle anteeksi, että minun, suuren tehtaan hoitajana on pitäminen ensi velvollisuutenani sitä, että katson, jotta työväki on kelvollista ja hyvän kurista, niin hauska kuin olisikin tehdä heitä 'onnellisiksi'."
Robert kohotti olkapäitään hymähtäen; mitä hyödyttikään keskustelun jatkaminen, joka ei veisi muuhun tulokseen, kuin lisäisi mielikarvautta ja jännitystä? Hän ei siis koettanut puolustaida sahanhoitajan viimeistä iskua vastaan, vaan siirsi puheen toiseen, vähemmän tärkeään aineeseen ja sitten sanoi hyvästin ja lähti pois konttoorista.
Robert ei sen koommin puhunut sahanhoitajan kanssa vanhan makasiinin käyttämisestä työväen kokoushuoneeksi, mutta vähän myöhemmin saivat Ryforsin asukkaat hämmästyksekseen nähdä että pastori, itse käännyttyään Bernfeltin puoleen, oli saanut tältä luvan menetellä mielensä mukaan tuon vanhan hökkelin kanssa, omalla kustannuksellaan järjesti siitä yhdistyshuoneen, johon kansa työstä päästyään sai kokoontua lukemaan tai keskustelemaan.
Sahanhoitajasta tuli nyt melkein yhtä ärtyisä Robertin vihamies, kuin itse kauppamies Bång oli, ja Robert luuli kuulevansa sanoja sellaisia kuin "rahvaan suosionpyydystäjä", "petturi", "narri", menipä hän minne hyvänsä. Mutta tällä hetkellä hän tunsi itsensä karaistuksi kaikkia mieskohtaisia ikävyyksiä vastaan, niin onnellinen oli hän saatuaan aikeensa toteutumaan.
Sali, jonka järjestäminen oli ollut hänelle siksi kallis että hänen täytyi velkaantua voidakseen pysyä yrityksessään, oli nyt valmiina kirjoineen ja sanomalehtineen ja myöhemmin keväällä vihki Robert sen tarkoitukseensa juhlallisesti kokoontuneen työkansan kiitollisuudesta riemuitessa.
XII.
Tähän Robertin toimintaan ei Gabrielle ottanut paljon ollenkaan osaa. Työväenkysymys ei huvittanut häntä ollenkaan; se seikka, että hänen täytyi elää rahvaan keskuudessa, alituisesti tavata työkansaa ja olla sen ympäröimänä, vaikutti hänessä vastenmielisyyttä koko työläisluokkaan. Kun joku heistä sairasti tai kärsi puutetta, saattoi hän tuntea palavaa osanottoa ja auttamishalua; mutta niin pian kuin hän näki työmiehen terveenä ja verrattain hyvässä asemassa, synnytti se hänessä vain vastenmielisyyttä, ja kun hän kuuli puhuttavan "työlakosta", "yleisestä äänestys-oikeudesta" j.m.s., silloin kuohahti hänessä ylpeys ja hän kutsui rahvasta "roskaksi, jota olisi pidettävä tiukalla ohjaksista." Sen lisäksi hän vielä inhosi koko Ryforsin ei ainoastaan työläisväestöä, vaan myöskin sääty-henkilöitä, jopa koko paikkaakin. Nuo pitkät rivit punaiseksi maalattuja rakennuksia, valkeilla akkunareunuksilla, nuo hietikkokentät, joilla leikki pahan siivoisia lapsia, tuo yksitoikkoinen levottomuus, joka niin omituisesti kuvaa sahan tai tehtaan luontoa, kaikki nuo häntä väsyttivät ja saivat hänen levottomaksi.
Hänen suhteensa niihin perheisiin, joiden kanssa hän seurusteli, oli edelleen jäykkä ja vieras. Hänen oli mahdoton tottua tuohon porvarimaiseen vaatimattomuuteen, tuohon vähäpätöisten asiain harrastukseen, joka on niin välttämätön pienissä yhteiskunnissa; tuohon jäykkään kursailuun, joka teki hänestä itsestään ujon ja kömpelön. Häntä kiusasi kaikkien uteliaisuuden ja matkimishalun esineinä oleminen. Jos hän oli saanut Tukholmasta uuden hatun, sai hän olla varma siitä, että tieto siitä tapahtumasta heti levisi ympäri koko seudun, ja useimmiten sai hän jonkun ajan päästä nähdä Bångin neitien tai Liina Storkin päässä keikkuvan epäonnistuneen jäljittelyn oman hattunsa omituiseen kuosiin.
Ryforsilaiset puolestaan eivät oikein pitäneet hänestä; jo se, että hän kävi hiukan suurellisen huolettomasti, pää taakse päin kenossa, ja hänen tapansa puheeseensa sotkea koko joukon ulkomaisia sanoja, joiden merkitystä Ryforsilaiset yleensä eivät ymmärtäneet, harmitti heitä, ja he pitivät häntä teeskentelevänä ja suurellisena. He panivat kovan kovaa vastaan; kun hän osoittihe ylpeäksi, olivat he samoin häntä kohtaan, ja tällä tavoin tuli papin rouva ja seurakuntalaiset yhä kauvemmaksi toisistaan.
Niinä kahtena vuonna, jolloin Robert oli ollut kappalaissaarnaajan virassa Ryforsissa, olivat sekä hän itse että Gabrielle viettäneet kaiken aikansa sahalla. Ensimmäiseksi kesäksi oli kreivi Barneken kyllä tahtonut Gabriellea tulemaan Säboholmiin, vaan sinne häntä ei haluttanut, osaksi siitä syystä, että hän ei tuntenut ollenkaan vetovoimaa paikkaan, jossa hänen joka päivä täytyi olla yhdessä anoppinsa kanssa, osaksi sen vuoksi, että Ryfors oli kuumana vuoden aikana oivallisin paikka minkä saattoi kesä-asunnoksi löytää. Mitään etelä maanmatkaa ei siis tullut tehdyksi, mutta siihen sijaan tulivat "pikkutytöt", joista toinen nyt jo oli naimisissa ja toinen kihloissa, vuorotellen tervehtimään pariksi kuukaudeksi.