"Aukaiskaa kirjeenne, olkaa hyvät!" sanoi herra X puoleksi tukahutetulla äänellä.
En voi sanoa mitä sillä hetkellä tunsin, kun kömpelösti aukaisin kirjeeni ja siitä putosi pöydälle neljä tuhannen kruunun seteliä ja koko joukko pienempiä — pääoma jonka olin menettänyt ja arvatenkin korko. — Muistan vaan että rupesin itkemään, noin kuin vanhat naiset itkevät, niin että kyyneleet valuivat kurttuisia poskia pitkin, kuin syyssade kastaa kynnetyn pellon.
Kun katsoin ympärilleni, huomasin että monet muutkin itkivät, herratkin.
"Ystäväni", alkoi herra X vapisevalla äänellä, "kuinka olenkaan kärsinyt siitä, että kymmenen vuotta sitten tein teille niin suurta vääryyttä, sen ymmärrätte ehkä kun minä nyt teille, jokaiselle velkojalleni maksan korkoineen sen summan, jonka kerran minun kauttani menetitte. Olen kärsinyt sanomattomasti ja sitä enemmän kuin kaikki lain edessä oli oikeata ja minua pidettiin rehellisenä miehenä, jota en kuitenkaan ollut. Mutta Jumala, joka auttaa sitä, joka rehellisesti tahtoo korjata mitä on rikkonut, on auttanut minuakin saavuttaman päämääräni: voida maksaa jokaiselle mitä olin velkaa, ja siitä tällä hetkellä Häntä kiitän ja ylistän, minä ja koko minun huoneeni."
Hän pani kätensä ristiin ja kumarsi päätänsä ja ehdottomasti kaikki vieraat tekivät samoin. En luule että monikaan meistä oli nähnyt juhlallisempaa hetkeä. Lopun päivää oli herra X niin iloinen ja ystävällinen, että teki hyvää vaan nähdäkin häntä. Hän näytti niin täydellisesti onnelliselta, kun kävi ympäri keskustelemassa vieraittensa kanssa, että hänen ilonsa ehdottomasti tarttui muihinkin.
Heti päivällisen jälkeen tuli hän istumaan minunkin viereeni:
"No, neitiseni, mihin nyt sijoitamme rahat, johonkin pankkiin kaiketi tai ostammeko muutamia valtion obligatsiooneja, sillä ei suinkaan niitä enää uskalla tallettaa minun luonani?"
Hän taputti minua kädelle ja katseli minua veitikkamaisesti.
"Uskallanpa kyllä, herra X!" huudahdin minä ja olisin paikalla syleillyt häntä, joll'ei se olisi ollut epäsoveliasta. "Joka äyrin sijoitan juuri teidän luonanne, enkä kenenkään muun. Tässä on, olkaa hyvä ja ottakaa ne heti!"
Hän nauroi ja vastusteli, mutta huomasin kyllä, että hän vaan tahtoi kiusoitella minua. Ennenkuin läksin, otti hän rahani, jotka siitä asti ovat olleet hänen liikkeessään ja joista hän on minulle antanut kuusi prosenttia korkoa. Niin että jos vielä saan elää jonkun vuoden, voin elää iloisena ja tyytyväisenä, muuttaa takaisin päiväpaisteiseen huoneeseeni ja taas pitää kahvikestiä kaupungin köyhille lapsille.