— Kyllä se on yhdentekevää, sanoi Gabriel. On ihan onnen kauppaa löydämmekö nyt maan. Mutta nyt olemme kääntynee takaisin, minä olen varma siitä, että olemme niin tehneet.
— Mistä sen tiedätte?
— Ehkäpä luulottelette?
— Ei, nyt käännytään suoraan ympäri.
Ja Gabriel kääntyi taaksepäin menemään.
— Mutta, sanoi Gadolin, — emmekö nyt joudu ulapalle?
— Enpä uskoisi. Mikäpä tuon nyt varmaan tietää? sanoi Gabriel. Mutta äsken, kun sumu alkoi laskeutua, tein sen havainnon, että enin meren kohina joka muistuttaa kaukaista tuulen huminaa, kuului tuolta etäältä, oikealta päin, tietysti sentähden, että tuuli on ollut niin kauan siellä kulmalla…
— Ja on jäätynyt kiinni sinne, sanoi Tengström hymyillen.
— Ja pakottanut aallot laulamaan serenaadeja Hankoniemelle.
— Kuulen minäkin jotakin huminaa etäältä, sanoi Gadolin, — mutta se kuuluu mielestäni joka suunnalta.