Ja leipä murretaan kiitoksella!
Tuli tehtiin uudestaan pesään; siinä paistoi Gabriel juurikkaat.
Sitten syötiin illallinen.
Syötyä rupesi Gabriel heti veisaamaan jouluvirsiä ja Tengström ja
Gadolin yhtyivät hänen lauluunsa. He veisasivat koko yön ja kiittivät
Herraa hänen avustaan. Se oli harvinaisimpia juhlahetkiä, mitä voi
olla ihmiselämässä… Vasta aamupuhteella he lepäsivät vähän aikaan.
Kun tuli päivä, näkivät he että meri oli taaskin alkanut jäätyä. Tuuli oli tyyntynyt, ilma selkeä; nyt oli pakkanen ja sitä kesti luultavasti joulupäivät.
He viettivät jouluaan oikein juhlallisesti. Gabriel saarnasi ja messusi, hän piti juhlallisen jumalanpalveluksen, niinkuin kirkossa. Sanat tulivat sydämestä ja menivät sydämiin. Sitten he veisasivat jouluvirsiä ja iloitsivat sydämen pohjasta, Tengström ja Gadolin seuraten Gabrielia, joka osasi ulkoa virret, joita äiti kotona lastensa kanssa oli joka joulu veisannut.
Tapaninpäivänä saatiin jo jäätä koetella luistimilla. Kuitenkaan he eivät vielä uskaltaneet lähteä matkaan, vaan odottivat kolmanteen joulupäivään.
Tapaninpäivä vietettiin samaten kuin joulupäiväkin. Kaikki ylistivät he Jumalaa kaikesta sydämen halusta, joten se joulu, jonka he tuolla autiolla karilla viettivät kiitosvirsien ja saarnojen kaikuessa, ei suinkaan ollut mikään ikävä joulu, vaikkakin se niin surullisen synkästi alkoi ja näytti niin hirveän lopun saavan. Se oli sangen iloinen ja riemullinen joulu. He tiesivät, että Herra oli läsnä.
Kolmantena joulupäivänä he söivät aamiaisensa päivän koittaessa, veisasivat virren ja jättivät hyvästi kalastajasaunalle, jossa Herra oli niin ihmeellisen avun heille antanut. Vielä ulkoa palasi Gabriel takaisin. Hän tahtoi yksinään sanoa jäähyväiset tuolle huoneelle, jossa hän oli saanut "maistaa kuinka Herra on suloinen."
6.
Pian olivat matkustajamme matkansa perillä.