Rouva istui miehensä viereen, nojaten päänsä hänen olkaansa ja laskien käsivartensa hänen kaulalleen. Pastori kiersi toisen käsivartensa hänen vyötäisilleen, toisella hän sulki tytärtään sydämelleen.
Hetken he istuivat siten vaiti. Rouva itki hiljaa. Eikä käsittänyt
Ingridkään miksi hänenkin mielensä oli niin sumea.
Nyt tuli Gabriel kotiin kävelyltään.
Rouva viittasi poikaansa tulemaan lähemmäksi.
Gabriel otti jakkaran ja istuutui heidän eteensä, pää nojaten äidin rintaan, toinen käsivarsi hänen kaulallaan, toinen sisaren vyötäisillä. Sisaren käsivarren veti hän kaulalleen, äidin toinen käsivarsi oli pojan ympärillä.
He puhuivat menneistä ajoista, puhuivat vanhemmistaan, jotka lepäsivät maan povessa, ja lapsistaan, jotka myöskin siellä nukkuivat heitä odottamassa. Ja sitten muistelivat he sitä miten he ensi kerran olivat toisensa nähneet. Näissä muistoissa heidän ensi tuttavuudestaan ja ensi onnestaan viipyi nyt tänä iltana heidän mielensä. He kertoivat niitä lapsilleen ja elivät niin uudestaan ensilemmen aikansa. Se aika oli ollut selkeä ja tyyni kuin kirkas lähde, siihen he voivat antaa lapsensakin katsoa kuin puhtaaseen lähteeseen. Kun yksinkertainen illallinen oli syöty, piti pastori tavallisen iltarukouksen, jossa Vappukin aina oli läsnä. Nyt oli rukous sangen harras ja tuskin jaksoivat he laulaa virttä lopuksi.
* * * * *
Aamulla jo auringon noustessa oli pappilan perhe kokoontuneena saliin. Pastori luki aamurukouksen. Sen jälkeen he lauloivat Lutherin juhlallisen virren: "Jumala ompi linnamme", saksan kielellä, hänen omilla sanoillaan.
Pastori käyskeli hetken edestakaisin.
Pöydällä, jonka ääressä rouva istui, oli iso kirja, Lutherin kirkkopostilla, saksankielinen. Rouva luki nyt siitä kappaleita sieltä ja täältä, jotka soveltuivat heidän nykyiseen asemaansa ja vahvistivat heitä vaaran lähetessä. Kirjan hän oli saanut isältään lahjaksi ja se oli jo senkin vuoksi hänelle kallisarvoinen.