Emäntä nousi Vapun kertoessa istumaan ja heitti hänen lopetettuaan nopeasti hameen ylleen, yhä voivotellen kuulemiaan.
— Voi lapsiraukka, puheli hän Ingridille, — voi toki, kun olet noin alaikäisenä kadottanut vanhempasi… joutunut mieron tielle, raukka… voi nyt…
Ja kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä.
Ingrid istui ja itki hiljaa.
Emäntä ei tiennyt mitä tarjoaisi pakolaisille. Viimein hän teki pehmeästä rieskasta ja nuoresta voista kelpo voileivän kummallekin. Ingrid otti voileivän ja kiitti, mutta tuskinpa maistoikaan, vaan laski sen viereensä rahille. Mutta Vappu söi mieluisasti, sillä melkein koko päivän oli hän saanut olla syömättä, ja kukko lauloi jo ensimmäisiä virsiään.
Sitten lämmitti emäntä maitoa ja tarjosi sitä puhtaassa puukipossa.
— Etpä suinkaan, lapsiraukka, saakaan leipää alas, mutta juo maitoa,
Jumalan lahjaa, juo lämmintä maitoa edes, juo nyt toki mun mielikseni.
Ingrid maistoi vähän emännän mieliksi.
— Juo lisää, kun jaksat, laske kippo viereesi… Minä käyn tekemässä vuoteen teille, kyllä maar olette väsyneet…
Hän meni vierastupaan vuodetta valmistamaan ja väsyneinä laskeutuivat tytöt vuoteelle.