— Eipä nuo juuri ryssiltä näytä. Eiköhän tuo ole Rantasalmen pastorin ruuna, jonka se osti Seppäläiseltä tässä takavuosina? Kelpo hevonen, puhelee isäntä. — Mitä letukoita ne ovat, jotka sillä ajavat, kun niin märäksi on elukka ajettu? Tarvitsisivat tuollaiset… Täytyy mennä hevosparkaa korjaamaan. Mitähän se pastorikin ajattelee, kun tuommoisille hevosensa antaa?
Isäntä vetää puhuessaan hätäpikaa hurstikaatiot jalkaansa. Samalla koputetaan ovelle. Hän aukaisee oven ja tytöt astuvat sisään. Heidän arkaan tervehdykseensä vastaa hän ärähtävällä äänellä ja kysyy:
— Mistä kaukaa te olette ja mihinkä matkustatte?
— Rantasalmelta, vastaa Vappu, ja lisää vähän viivähtäen, — ja menemme Hämeenlinnaan.
— No ketä sieltä? Ja kenenkä hyvän ihmisen on tuo hevonen?
— Olemme Vähästä-pappilasta, vastaa Vappu alakuloisesti. — Tämä toverini on papin tytär. Ja olen minäkin sieltä, piika.
— Mutta mikähän "ryssänkyyti" teillä on, kun noin rahkaan olette ruunan ajaneet? Eihän Hämeenlinna mikään jänis ole.
— "Ryssänkyyti" meillä kylläkin on, kun henkemme edestä olemme paenneet, vastaa Vappu rohkeammin.
Ja hän kertoo nyt juurta jaksain kaikki tapahtumat ja kuinka rouva käski ajaa.
Isäntä, keski-ikäinen mies, istuu matalalla jakkaralla, kyynärpäät polviin tuettuina, kädet leuan alla, ja kuuntelee suurin silmin Vapun kertomusta. Sitten hän huoaten nousee, ottaa lakkinsa vartaan päästä ja sanaakaan sanomatta menee ulos hevosta hoitamaan.