Kun oli hetkinen puheltu yhtä ja toista kuningasvainajasta, sodasta ja rauhanteosta sekä muista yleisistä asioista, siirtyi puhe rovastin tulomatkaan.
Hän kertoi hauskasti keikauksesta kinokseen, ja kuinka muuan hakokuorma oli ollut vähällä lakaista hänet pois reestä ynnä muista pienistä matkaseikkailuista, jotka kaikki johtuivat siitä, että Esa oli välinpitämätön ja antoi hevosen kulkea omia aikojaan eikä huomannut käyttää ohjaksia aikanaan.
— Mutta miksi ei lukkari nyt ole ajamassa?
— Hm! Serkku hyvä, hän ei tahdo tulla enää Hämeenlinnaan.
— Ei enää tulla Hämeenlinnaan! huudahti rouva. — Onko häntä täällä kaupungissa kukaan loukannut?
— Ei suinkaan, en minä sitä usko, mutta hänellä on eräs toinen syy siihen, painavampikin.
— Onko hän…? ei hän ole mahtanut tehdä mitään?
— Ei, ei! Hän on kunnon nuori mies, minun oma kasvattamani, minä takaan hänet!
— No noh, suvaitsehan, ystävä hyvä. Mutta minä en käsitä…
— Mutta, paras serkku, olethan sinä itsekin ollut nuori.