Hänen äänensä värähteli.
— Minä tiedän kyllä, että aina olet ollut kiitollinen. Mutta siitä ei nyt ole kysymys, meillä on nyt tärkeämpää puhuttavaa.
— Oletko ajatellut sitä, että jos Kastor yhdistää sinuun elämänsä, jatkoi hän, — niin hänen virkauransa on melkein ehkäisty? Nykyisessä ahdinkotilassa ei auta paljas virkamieskyky ja -kunto, vaan tarvitaan siihen varojakin, ennenkuin saa itselleen hyvän viran. Siitä voisi kyllä mainita esimerkkejäkin, kuinka virat ovat juuri kuin oston varassa. Herra maatamme suojelkoon ja antakoon sille kelvollisia virkamiehiä. Sinun ja itsensä vuoksi voisi hän kyllä elää pienessäkin virassa ja pienellä palkalla, sillä minä tiedän kyllä, että sinä osaat hoitaa taloutta, mutta isänmaan hyväksi voisi hän korkeampana virkamiehenä vaikuttaa paljon enemmän ja laajemmin, mutta siksi ei hän voi päästä muuten kuin korkeampain perhesuhteitten ja suurempien varojen avulla. Ja nyt olisi jännitettävä isänmaan hyväksi kaikki saatavissa olevat henkiset ja aineelliset voimat. Jokainen meistä voi jotain tehdä, kukin jollakin tavoin sen hyväksi uhrautua.
Hän veti huoaten henkeään ja jatkoi taas:
— Minä tiedän, rakas, lapsi, että sinäkin tunnet samaa urhoollista alttiutta kuin niin moni muukin neito. Uskon, että rakastettusi onnen ja arvon hyväksi, joka samalla on osana isänmaan onnesta ja kunniasta, voit uhrata rakkautesi ja oman onnesikin. Minä tunnen sinut jalomieliseksi ja uhrautuvaksi.
— Minun onneni ja koko henkilöllisyyteni urhaaminen on niin vähäpätöinen asia, että siitä ei kannata puhua, vastasi Ingrid alakuloisesti. — Mitä taaskin minun tieltäväistymykseeni tulee, niin en luule kovinkaan vaikeaksi saada paikkaa.
— Ei se käy laatuun, Ingrid! Oi kuinka tämä seikka surettaa minua. Mitä se asiaa muuttaisi, että meidät jättäisit? Etkö luule minun sitä ymmärtävän, että Kastor sinut etsisi, vaikka aarniometsään kätkeytyisit, eikä rauhoittuisi ennenkuin olisi sinut löytänyt? Ja paikkoja sinä kyllä saisit, se on tietty. Mutta sehän heittäisi meihin ja etusijassa minuun varjon. Ansaitsenko minä sitä?
— Minä pyydän, että mamma suo anteeksi, mutta miten minä sitten muuten pääsen pois tieltä?
— Sinun täytyy, tyttöraukka, kokonaan uhrautua tämän yhteisen asiamme hyväksi. Sinun täytyy mennä naimisiin.
— Naimisiin! huudahti Ingrid. — Ei, se nyt on vallan mahdotonta!
Eikä kukaan ole minua kosinutkaan. Minä menen ennen vaikka hourulaan.