— Ken aina voi tietää lupauksen tehdessään Jumalan tahtoa noudattavansa? Mutta Jeftan esimerkki osoittaa meille, että lupaus on pidettävä. Ja että minunkin lupaukseni sitoo minut koettamaan, vaikuttamaan, ohjaamaan ja toimimaan en hyväksi, sen sinä kyllä käsität. Mutta mitä voin minä? Onhan minulla tässä voittamaton este edessäni.
— Mitä estettä mamma tarkoittaa?
— Sinua, lapsikultaseni.
— Minua! Minä en suinkaan tule olemaan esteenä, vastasi Ingrid painokkaasti. — Mamma voi minun suhteeni olla aivan huoletta. Haluaako Kastor itse muuttaa mieltään ja tunteitaan, se on varsin toinen asia. Minä uskon, mamma, että hän päästää mamman kokonaan tästä pulasta, kun hän saapuu. Siksi voimme olla ihan rauhassa ja antaa hänen itsensä ratkaista asian, joka koskee hänen omaa onneaan. Onhan hänellä jo kyllin ikää siihen.
— Etkö sinä voi uskoa Jumalan sitä paremmin ratkaisevan kuin hän itse? Tai etkö voi uskoa hänen kuulleen kahden äidin rukousta, jotka lastensa liitolle ovat anoneet hänen siunaustaan!
Rouvan ääni oli hänen viimeisiä sanoja sanoessaan juhlallisen ankara.
— En minä tällä hetkellä tiedä uskoa sitä enkä tätä. Ja minä puolestani jätän sen Jumalan haltuun.
— Se on oikein. "Hän muuttaa ihmisten sydämet kuin vesiojat." Ja koska sinä vakuutat, ettet sinä ole esteenä, niin jos kerran sinä olet pois tieltä, niin olen varma lopusta.
Hän kiinnitti terävän, vaanivan katseen Ingridiin, joka kalpeana kuunteli häntä.
— Pois tieltä… sanoi tämän soinnuttomasti perässä. — Minä olen valmis jo huomenna muuttamaan, jos mamma katsoo sen tarpeelliseksi. Tosin tuli tämä minulle niin odottamatta, että en ole tietänyt siihen valmistautua. Osaan kumminkin tehdä työtä ja siitä olen mammalle sangen kiitollinen, samoinkuin siitäkin, että minulla täällä on ollut monivuotinen hyvä koti.