— Pysäyttäkää vähän.
— Ptruu, ptruu! Hevonen on suuttunut torilla seisomiseen, kas niin.
Ukko käänsi kysyvän katseen komeaan rouvaan, joka häntä puhutteli.
— Menettekö tällä viikolla pappilaan päin? Minä olen pormestarin rouva ja olisi tärkeä kirje lähetettäväksi rovastille sinne.
— Minä ajan juuri pappilan sivuitse, kyllä minä sen vien. Sanokaa pormestarille, että Juholainen sen otti.
Rouva ojensi hänelle kolmikulmaisen, punaisella lakalla suljetun kirjeen.
— Taitaa olla kuulutus kirkkoon, sanoi ukko, tukkiessaan kirjettä liivin povitaskuun.
— Ei suinkaan, kyllä se on joku muu tärkeä asia. Ja kirjeen viette kai varmasti rovastille?
— Vien häntä, oikein omaan kouraan ja tänä päivänä. Ja suun avaukset siitä tulee Juholalle, mä sen tielän, ja ukko naurahti tyytyväisenä.
— Ja sanokaa terveisiä myöskin.
— Kiitoksia! Kyllä minä niitä vien koko tän tyhjän korjani täylen, eihän ne kuljettajalle paljon matkalla paina, mutta varsin helkkarin hauskoja ne saajalle ovat. Hyvästi!