Oi, jos juurtuisin kuin metsä
Isänmaahan minäkin,
Hyödyllinen kuni kuusi
Kuoltuani vieläkin!
Jospa niinkuin puro oisin
Yhdysside yhä vain:
Viileä ja virvoittava,
Elon kalliin kostuttain.
Silloin elänyt mä oisin,
Varhainkin jos kuolisin —
Kyllä haudan mulle soisi
Isänmaani kallihin.
Merikarvian Ylikylässä 28.7.1917
M. R—K.
MUISTELMIA NÄLKÄVUODELTA ELI TALVI 1867-68
1.
Eräänä päivänä syyspuolella 1867 tuli pitäjämme rovasti kotiini tiedustelemaan, enkö siskoni kanssa tahtoisi lähteä Turkuun hätäleivän tekoa oppimaan. Sitten meidät lähetettäisiin sitä omaan sekä naapuriseurakuntiin opettamaan. Saisimme vapaan kyydin ja 28 markkaa kuussa palkkaa. Me suostuimmekin ehdotukseen ja pian olimme matkalla Turkuun.
Aikomukseni ei ole puhua tuosta leivän valmistustoimesta enempää kuin matkamme vaiheistakaan, sillä ne eivät kuulu näihin muistelmiini. Olen tahtonut mainita siitä vain sen tähden, että me siten saimme säästöön pienen pääoman, jolla ostimme jauhokulin ja aloitimme pienen leipäkaupan suuren nälkätalven tullessa.
Minä, vanhin perheemme yhdeksästä lapsesta, olin kummitätini kasvattina samassa kylässä. Kaksi nuorempaakin siskoa oli poissa kotoa. Vanhempieni perhe oli siis kuitenkin kahdeksanhenkinen. Muuten olimme kuin yhtä perhettä. Mitä yhdellä oli, sitä oli kaikilla, mitä yhdeltä puuttui sitä puuttui kaikilta.