— Nytkö katsotte neuloja?
— En vielä… Onko teillä… kuvapapereita, ottaisin jonkun uuden kaappiini?
— Ei niitä ole.
Minusta näytti kuin hän olisi ollut tyytyväinen vastaukseeni.
— Sepä kummallista, kun ei ole mitään, jota kysyy. Sanoitteko, ettei niitäkään ole missään?
— Kirjakaupassa tietysti on, mutta ei niitä ole ennen kysyttykään täällä.
— Mutta kaikkia pitää olla.
— Sitä tavaraa pidetään tarjolla, joka käy kaupaksi, ja sitä on kyllä, sen näette. Ehkäpä nyt otan esiin niitä silmäneuloja.
— Pankaa mulle ensiksi vienteli rusinoita, että saan pureskella tässä aikani kuluksi.
Minä lähdin menemään.