Hän laski kyynärmitan kädestään kuvakaapin viereen myymäpöydälle, aivankuin siten todistaakseen sanojensa pätevyyden, astui taaskin lähemmäksi ikkunaa ja kurkisti ulos.
Hänen vakuutuksestaan huolimatta pelotti minua kuitenkin astua tuohon perälle myymäpöydän ja seinän väliin tuota pyydettyä palttinaa ottamaan hyllyltä, vaikka se olikin kamarinovea lähellä. Minä astuin siis myymäpöydän luo ja nostin sen neljännaulan painon laudakolta ja laskin sen sijalle naulan painon.
Hän kääntyi taaskin äkkiä katsomaan.
— Vai niin, te otitte siitä sen neljännaulan luodin ja panitte pienen sijaan. Mitä te semmoista teette, niinkuin minä olisin joku pahantekijä? Minä suutun. Sen pitää olla siinä, missä se on ollutkin.
Hän tuli ja kurotti sitä ottamaan.
— Antakaa olla! Niiden pitää olla järjestyksessä. Ne jäivät siihen, kun viimeksi myin jauhoja. Mutta te näette että ne on järjestetty palanssin taa, isommasta pienempään. Te ette saa mitään panna epäjärjestykseen täällä!
— No, olkoon sitten siinä, minä pidän itsekin järjestyksestä, ja saisin minä sen siitäkin, jos tahtoisin. Häntä nauratti.
Sen minä hyvin tiesin, mutta ei hän saanut sitä kuitenkaan siitä niin sukkelasti kuin palanssilta, siinä kun oli isompia ensiksi rivissä. Ja kun hän sitä siitä tavoittaisi, aseena käyttääkseen, voisin minä jo ehkäpä heittämällä särkeä ikkunan ja huutaa apua; olipa siinä lukkojakin kamarinoven lähellä, aivan kuin sitä varten. Ja puoli sekuntiakin on aikaa hädässä.
Hän otti taaskin kyynäränmitan käteensä ja katseli sitä.
— Miksi ette tätä myöskin ottanut? sanoi hän. — Tämä on aika kyynäräpuu, oikein luja ja vahva, ei tämmöisiä tehdäkään muualla kuin täällä Hämeessä, jossa ei puuta säästetä. Kyllä tämä sattuisi jokseenkin lujaa, jos mies tällä lämähyttäisi kuin vierasta sikaa, ettekö usko?