— Vai jätitte laatikon auki, toisti hän.
— Kyllä se ennenkin on ollut auki, se käy ahtaasti.
Näin olikin asian laita, ja sentähden jätin sen nytkin auki.
— Mutta nyt se ei ollut auki. Ja näin minä sen, että te menitte siitä niin kaukaa tiskistä sentähden, että minä tässä seison. Kyllä te sentään pelkäätte, vaikka ette myönnä. Hi, hi, hi.
— Pelko ja varuillansa oleminen ovat aivan eri asiat.
— Jassoo! Te olette siis varuillanne. Hah, hah, hah! Mutta mitä puhetta se on? tiuskasi hän.
— Onko väärin olla varuillansa? Ei teidän siitä tarvitse pahastua, en minä sillä mitään loukkaavaa teitä kohtaan tarkoita, koska en tunne teitä. Ja varuillanne te itsekin olette antajaa kohtaan, koska ette usko neulojenkaan kirjeessä oikein olevan. Katsoin tarkasti häneen ja lisäsin samalla: — Ja varomaton onkin aina tyhmä. Ei tässä tyhmeliinejä olla.
— Ei, kyllä se hyvä onkin, että olette varovainen, sanoi hän kuin vähän hämillään, kun tuota neulakauppaa muistutin. — Mutta en minä ole mikään paha mies, minä olen hyvä mies; minä olen vain vähän kiivas, ei minua pidä pelätä.
Hänen katseensa oli urkkiva, aivan kuin hän olisi ajatellut: uskonetko tuota?
— Se on hyvä se, vastasin.