— Seiso siivosti sitten!
Kulkuri siirtyi taaskin myymäpöydän kulmaukseen ja näkyi miettivän. Hän väänsi päätään vasemmalle ja kurkisti hetken tarkasti kamariin kaappia kohti, jossa rahakirstu oli, sekä alas noihin isompiin painoihin. Otaksuin että hän mietti kestäisikö tuon kaapin lukko hyvää lyöntiä parin leiviskän painolla, jos olisi juossut yli myymäpöydän ja koettanut mäiskäyttää oveen. Tai mitä miettikään hän siinä? Kyllä se ovi oli hatara, olihan siinä iso rakokin lukon puolella, joten se ei suinkaan olisi pitänyt. Mutta näitä sen heikkoja puolia ei voinut nähdä puotiin, koska kamari ei ollut valaistu, eikä valo puodin lampusta käynyt siihen. — Kaappi ei ollut aluksi aiottukaan muuksi kuin pienien taloustarpeiden säilytyspaikaksi ja näytti tuoreesta aineesta tehdyltä. Kylläpä vain olisi ollutkin sukkela kepponen viedä rahat kaapista meidän nähtemme, jos se olisi käynyt päinsä!
Mutta miksi oli hän aseettomana tullut, jos hänellä oli rosvoamisen mieli, sillä aseeton hän oli, sen kyllä käsitti? Asetta oli nyt vaikea saada ulkoa vahvan lumipeitteen vuoksi, eikä sitä ollut juuri hyvä mistään ottaakaan, sillä semmoinen teko voidaan heti huomata ja juosta perässä. Ja ehkäpä hän ei voinut saadakaan mitään asetta anastetuksi sen jälkeen kun oli tehnyt päätöksensä käydä puodissa. Ja olihan puodeissa aina aseita tarjona. Sitäpaitsi oli puodissa nainen myyjänä.
Hän seisoi kuunnellen ja katsellen epäröivästi taaskin meihin.
— Kummallista, ettei Juho jo tule, sanoin minä ukkoon kääntyen, — minun mielestäni hänen pitäisi jo olla kotona; ei tänään metsässä ole oltu, ilman vuoksi.
Koetin näillä sanoilla antaa kulkurille uutta miettimistä, jotta hän olisi uskonut myöhästyneensä.
— Ei suinkaan hän nyt enää kauankaan viivy, vastasi ukko; — kyllä ne kotiin aikanaan ovat lähteneet, kun on noin paha ilma; mutta keli on nyt kovin hankala. Kyllä ne kuitenkin jo pian tulevat, varrotaan vain vähän aikaa. En minäkään tästä ennen lähde. Menen sitten kuulemaan, kun tulevat, mitä kuuluu.
— Mikä se Juho on? kysyi kulkuri, joka oli kääntynyt meihin.
— Se on se, joka asuu tuossa kulmakamarissa, vastasin minä.
— Mutta mikä mies hän on? Onko hänkin sotamies?